ILKKA JÄÄSKELÄINEN virallinen kotisivu

Sisälmysluettelo:

2. Katkesi kuin kanan siipi
3. Kiven jälkeläiset suksilla
4. Uuden vuoden aikuistama Ilkka
5. Lintu ansas
6. Ärräpäitä ratin takaa
7. Mummilla
8. Sohvaurheilevan fintürkin mietteitä
9. Treffiseuranhakupalstailmoituksia
10. Vessassa
11. Uusia kirosanoja, vitkele!
12. Nykyaikainen almanakka - Hertta, Pulmu ja Ilmatar?
13. Uudistettu itsenäisyysjuhla
14. Kylpyhuone-hoilaus
15. Arktinen tuulahdus

KATKESI KUIN KANAN SIIPI
- ja muuta Yliopistossa oppimaani

Liityin Yliopistojoukkoihin 2005 syksyllä. Minut lähetettiin Hämeenlinnaan, Parolannummen läheisyyteen. Kouluttautumiseni kestää ilmeisesti vuoteen 2012 saakka, mutta kai se on niin, että mitä suurempi vääpeli, sitä suurempi koulutus!

 

Pitkän koulutuksen aikana opettajaopiskelija oppii väistämättä paljon asioita. Toiset jäävät mieleen - tarkkioon (tarkkaavaisuuskeskus, keksin sanan juuri) - pidemmäksikin aikaa, mutta toiset tiedot eivät edes koputa tarkkion ovelle ja jotkut informaatiopölyn hiukkaset jäävät tarkkioon vaikkei niillä olisi mitään käyttöä elämässä.

Seuraavat tiedot muistan tässä vaiheessa koulutustani:
 

-                      *Ensimmäisellä kuumailmapallolennolla oli kana, ankka ja kissa – yksi niistä raateli paniikissa toiselta siiven. Kissan siipi se ei ollut, sen muistan varmasti. Tuleekohan tästä muuten sanonta "katkesi kuin kanan lento"?

-                      *120 minuuttia elokuvissa menee nopeammin kuin 120 minuuttia luennolla

-                      *Salibandyä ei kannata pelata paljain jaloin

-                      *Ihminen ajattelee vähintään 600 sanaa minuutissa. Jopa tuhansia. En tule ikinä uskomaan tuota! Täällä syötetään puppua, pajunköyttä ja potaskaa!

-                      *Puhelinlinjat vedettiin aikoinaan Atlantin alitse – eikö kaikki toimikaan gsm-avaruussateliittien kautta joka sijaitsee dna-planeetalla jonka löysi Kolumbus purjehtiessaan ilmalaivallaan Elisalla?

-                      *Kuumaliima voi olla kuumaa, ainakin iholla, ainakin omalla iholla

-                      *Jos ei ole kansiota, paperit kertyvät pinoon

-                      *Jos pino kasvaa, se kasvaa vinoon (sori, runominää ei saa kahlita)

-                      *Opiskelutoverini kilpailevat opintopisteistä – kaikkia miehiä se ei tunnu motivoivan – ehkä ”mitali” tai ”arvokisapiste” olisi motivoivampi?

-                      *Kasveja on olemassa niin lukematon määrä, että kannattaako opetella yhtäkään? Mitä tarkoittaa Juolukka? Eikö muuta Juolahtanut mieleen? Miksi Juolukka on Juolukka, eikä esimerkiksi Suolukka (viittaa kasvuympäristöön) tai Kuolukka (viittaa myrkyllisyyteen)

-                      *Luistimilla seisominen on rankempaa kuin niillä liikkuminen

 *Ihmisen vasen puoli voi olla 6 kiloa painavampi kuin oikea, jos ponnistava jalka on vasen. (lähde: Punnitus fysiikantunnilla) Jos ihminen olisi tiennyt jo eräänä päivänä aiemmin ponnistusreitensä olevan reilusti paksumpi, hän ei olisi mennyt kauppaan valittamaan huonosti istuvista ”vinoista” housuista, joissa takapuolisauma ei ole keskellä takapuolta!

Asioita olen oppinut siis, mutta silti mieluummin kilpailisin pistesijoista ja kiiltävistä pokaaleista, kuin hikisistä opintopisteistä! Pikkupojan kisailuvietti on yhä tallella. Eilen viettiäni ruokittiin Pulkkailu-kolmiottelulla Ahveniston rinteillä. Joukkueemme Rantanen-Nykänen-Jääskeläinen voitti kokonaiskilpailun upeasti! Siitä ei jaettu opintopisteitä, harmi.. Kun soitin aikoinani Yliopistoon kysyäkseni sainko opiskelupaikan ja ääni puhelimessa vastasi "Joo", kysyin välittömästi ääneltä ”Monesko olin?”.

Sijoituin todella hyvin, mutta minulla olikin salainen kikka: Luin pääsykoekirjoja itselleni ääneen mielessä Jyväskylän murteella. Asiat jäivät paremmin päähäni keskisuomalaismaisen rauhallisen ja asiasisältöä painottavan murteen ansiosta. Egyptissä tovi sitten matkalla ollessani höpöttelimme ystäväni kanssa kuopion murretta, leikimme olevamme "petoosen pooikia". Seuraavana päivänä törmäsimme berliininjyväskyläläiseen naiseen, joka veikkasi meidän olevan Joensuusta, leveän puhetyylimme vuoksi!

Vaikka "Joensuun pojiksi" kutsuminen oli suuri kohteliaisuus, en silti hae siirtoa Hämeenlinnasta Joensuuhun. Hämeessä pyrin opiskelemaan loppuopintoni ja kerään lisää hyödyllistä tietoa! Keväällä sitä saa ruotsin kurssilla, joten voi olla että kirjoitan sen jälkeen nämäkin kirjoitukset toisella kotimaisella!

PS. Loppuun lukeneiden iloksi kaksi kivaa opintotyötä, jotka olen tehnyt Yliopistossa.
Ensimmäinen on Digitarina nimeltään "Apinan päivä"
ja jälkimmäinen on Powerpoint-esitys nimeltään "Tammikuun 21. maapallolla".

Ja nyt sitten se kiva Powerpoint-show..



Ja kirjoitelmat jatkuvat..



KIVEN JÄLKELÄISET SUKSILLA

 

Karhu heräsi talviunilta. Joululomani päättyi eilen ja heräsin viimeisenä vapaa-aamuna lähes kukonlaulun aikaan kello 15:18. Myönnän, se on kyllä jo liian pitkään. Mutta entäpä jos ihminen onkin luotu valvomaan vain valoisa aika? Tänä vuodenaikana se tarkoittaisi kuutta tuntia jos hämärä lasketaan valoisaksi, mutta pimeää ei. Jos käyttäydyinkin ihan normaalisti nukkuessani joululomalla järjestäen keskipäivän tuolle puolen?

Kasvit kuolevat. Eläimet ovat jäässä tai etelänmaassa. Vesi jäätyy. Kaikki elävä menee horteeseen. Ihminen on ainoa, joka painaa vaan eteenpäin tuiskeessa ja ihmettelee miksi silmänaluset ovat tummat ja kahvikin enemmänkin väsyttää kuin piristää. Kivet ovat ainoita sitkeitä selviytyjiä. Kivessä piileekin monia suomalaisen luonteenlaadun ihanteita - lujuus, sitkeys, sisu, luotettavuus, jääräpäisyys, periksiantamattomuus, rauhallisuus ja kylmyys. Nuo kaikki kiteytyvät myös huippuhiihtäjissä.

Vuonna 2001 nauroin ja itkin sängyllä tv:tä katsoessani niin että sänky hytkyi ja alakerran lamppu rätisi. Virpi Kuitunen otti kultaa. Sittemmin Virpillä ilmenikin ongelma erään äsken mainitsemani luonteenpiirteen kanssa. Alkaa L-kirjaimella. Sama ominaisuus, mikä on parisuhteessa tärkeintä. Vaikka minulla ei ollutkaan Virpin kanssa parisuhdetta ja sekin tykkää kuulemma nykyään ulkomaalaisista eikä tavallisista suomalaisista, meistä Kiven jälkeläisistä.

Virpin menneisyydestä ei muuten saa puhua ääneen, vaikka muiden samassa veneessä olleiden menneisyydestä saa. Epäreilua. Mutta säilytän silti tämän totuuden sisälläni muun median tapaan. Antaa edes 8-vuotiaiden lasten uskoa puhtaaseen suomalaiseen sauvomiseen!

Tunsin silloin vuonna 2001 totuuden selvittyä itseni petetyksi, vaikka mikään antidopingtoimikunta ei voinutkaan viedä minulta tunteita joita koin hytkyessäni sängyllä! Moni on kokenut suuria tunteita nimenomaan hytkyessä sängyllä. Muttei taatusti Virpin kanssa. Enkä minäkään enää haluaisi.

Viikko sitten kun Aino-Kaisa ja Virpi testasivat reisiänsä Tour de skin vaatimattomassa loppunousussa, silmäni kostuivat. Silmäkostumus tuli tällä kertaa siitä, että hetken jo uskoin suosikkini Aino-Kaisan voittavan ja sitten kun se tyhmyri ohittikin Ainon. Kaksi välikysymystä pohdittavaksi: 1)Kieltääköhän Tourin säännöt juoksemisen sukset olalla? 2)Nauraakohan Kalle Palander partaansa katsellessaan hölmöläisten kipuamista laskettelurinnettä ylöspäin veri kurkussa, kun saman voisi tehdä minuutissa toiseen suuntaan maisemia ihaillen?

 

Siitä ei ole kauaakaan kun hiihdin kilpaa unessa. Tulin hopealle. Heräsin normaaliin tapaan myöhään, sillä halusin katsoa lähetyksen loppuun. Mutta se kannatti. Se oli todennäköisesti suurempi tapahtuma kuin mikään kyseisen elämättä jääneen aamupäivän tapahtumista olisi ollut.

Keksin yhden keinon jolla saisin itseni ylös ajoissa, mutta se keino asuu Egyptissä. Sen nimi on Imaami. Joululomalla kävin Egyptissä ja siellä minut herätti joka aamu rakas jodlaaja moskeijan kovaäänisessä. Melodia tuli liiankin tutuksi, mutta tuo laulua muistuttava ulina sai minut heräämään aina kello 05. Sävel oli yksinkertainen, mutta niinhän hiteissä yleensäkin. Jos joku muuten tietää hitin joka ei ärsytä kun sen kuulee aamulla kello viisi, kerro se minulle ihmeessä!



UUDEN VUODEN AIKUISTAMA ILKKA

Uudenvuodenlupaukset jäi tekemättä, mutta olen kaisitten muuttunut huomaamatta. Muutos numero yksi: Televisiota en ole katsonut enää kotona. Muutos numero kaksi, två: Yllätin itseni eilen itse teosta sohvalta katsomassa teksti-tv:ltä uutisia! Mitä ihmettä? En edes painanut sivua 235 vaan keskityin aikuisten aiheisiin!

No, vaikken katsonutkaan NHL-tuloksia niin pelasin kuitenkin neljä ottelua kaveriani vastaan tietokoneella. Voitot tasan 2-2, mutta viimeisen voitin minä ja Buffaloni. Hyvillä mielin nukkumaan. Tai siis pyörimään sänkyyn ajaksi 00:15-03:35 ja sitten nukahtamaan. Voitoista jää adrenaliinia kehoon.

Kun kävin äsken hakemassa välittömästi päiväunilta herättyäni karkkia kaupasta, olin jälleen kuin aikuinen (??) - autolla kaahatessani kuuntelin näets Ylen Ykkösen uutisia! Uutisista kuulin että Sauli Niinistö lupasi joko satatuhatta euroa vähemmän kuin Matti Vanhanen johonkin tarkoitukseen, tai sitten Vanhanen lupasi. Jommin kummin se meni. En ole vielä kehittynyt huippuuni uutisten sivukorvaisessa ymmärtävässä seuraamisessa.

Kaupassakin käyttäydyin kuin aikuinen: Lähdin hakemaan nimenomaista pussia, Pandan Lakumix goes tropicalia. Siinä vasta ytimekäs nimi. Kaupassa ei ollut niitä! Voi sitä pettymystä! Tyydyin johonkin Lakumix goes chocoon järjestämättä kohtausta, kuin aikuinen. Itkemäänkään en alkanut. Edes silloin kun autolla jarruttaessani jo avaamani pussi lensi auton jalkatilaan. Nostin pussin hermostumatta takaisin. 31 karkkia lojui lattialla. Itkua ei tullut. Olin todella kasvanut aikuiseksi! Keräsin jokaisen takaisin pussiin, vaikka olen siivonnut automattoni viimeksi "en ainakaan viimeviikolla".

Mitähän muuten spekulatiivinen naisystäväni (jota ei siis vielä ole mutta tilattu on) tuumaisi jos näkisi olohuoneeni lattialla automaton? En tarkoita auton jalkatilan mattoa, vaan todellisen automaton! Sellaisen missä on koulu, apteekki, paloasema, joki, rautatie ja sekä t- että tasoristeyksiä ja yksi umpikuja, sekä ihmettelevä lehmä. Saattaisi ihmetellä. Siis naisystäväkandidaatti, sitä mattoa. Automatto on muuten takuulla helpompi siivota kuin joku aasinkarvainen intialainen räsymatto. Painaa vaan siivousautolla idästä länteen muutamaan kertaan niin johan kiiltää!

Uudelle vuodelle tavoitteita? Itse asiassa odotukset ovat suuremmat kuin ehkä ikinä. Ehkä siksi, että jäljellä oleva aika tavoitteiden saavuttamiseen on taas kutistunut vuodella ja ensi vuonna alkaa viiden vuosikymmeneni maapallolla. Ellei Ufot hyökkää kuten eilen oli ilmeisesti käynyt siellä englantilaisen tuulivoimalan liepeillä, saatan jotain saavuttaakin.

Jos saan tänä vuonna itsestäni irti, niin pitäisi jopa cd-levykin äänittää johon lupaan laulaa ainakin paremmin kuin se egyptiläinen imaami joka lauloi meidän hotellin kupeessa. Ja muusikkoja käsken  soittamaan vähintään yhtä hyvin kuin yömyöhään tööttäilevät egyptiläiset taksikuskit soittavat tööttejään. Ja suutaan. Rumpalia en tarvitse, siihen hommaan kelpaa egyptiläisen aasin kavioiden kopse.



LINTU ANSAS

 

Aurinko laskee kuusten taa, kello on puoli kolme. Napapiiri on huono vitsi. Ei se enää nauratakaan. Sanoo mummot mitä sanoo, niin pohjolaan marssiminen oli yhtä tyhmä peliliike kuin Martti Kuuselan tai Hannu Virran potkut. Ne antoi varmaan TPS:n taustahäiskä Hannu Ansas. Hänen esi-isänsä toi varmasti meidät Suomeen. Ja täällä sitä ollaan. Kylmyyden ja pimeyden ansas.

 

Ehkä rakkaus on ainoa asia joka täällä lämmittää? Toiset ihmiset. Saunakin hetkeksi. Mutta jos rakkautta ei ole ympärillä, yksinäisyyden, koleuden ja pimeyden voimat yhdistävät voimansa ja hyydyttävät yksinäisen. Lähimmäiset antaisivat elossa pitävää lämpöä. Sen tietää jokainen joka on ollut jääkiekkotermiä käyttäen "iholla". Perheellisille tai muuten rakkauden ympäröimille joulu on lämmin juhla, mutta muille ei. Kylmä totuus. Moni haluaisi ettei joulua olisi lainkaan almanakassa.

Siinä yksinäisyyden ja kylmyyden löysässä mutta jäisessä otteessa pohjolan ylistykset eivät enää mielessä soi, paitsi kaikkien mummojen ja sylvi-tätien suosikkijouluveisussa, Sylvian joululaulussa. Ihanaa, kun joulu joutui jo taas pohjolaan! (Joutui? Eikö joulukaan tahdo tulla näin pimeään ja kylmään paikkaan?)

Helppo on ollut sanoittajasäveltäjän niin kirjoittaa. Kun kirjoitti tarinansa Italiassa. Olen minäkin siellä kirjoittanut, haikean laulun, jossa ei ikävöity joulua eikä pohjolaa vaan jotain ihan muuta. Helppo siellä oli puistossa palmun alla kirjoittaa kun näpit eivät jäätyneet! Kuten nyt uhkaa käydä koska autoni on ollut sammutettuna parkissa jo neljäkymmentä sekuntia.

Välillä talvella tai ainakin silloin kun oma elämä tuntuu talvelta, olisin jopaehkä mielummin* häkkilintu italiassa kuin ihminen Suomessa. No, ehken häkkilintu, mutta vapaa lintu.

Tähän väliin haluaisin sopivasti siteerata erästä kaunista laulua, Lintua:

Kaihoten nyt katselen,
kun lentää tuolla lintu pienoinen,
se nousta korkealle saa
ja näkee kauniin, kauniin maan.
Täällä nurmet, metsät vihannoi,*
puut vetten pintaan heijastua voi.
Miksi jäisin ikävään,
kun lintu siivin lähtee lentämään?


*mielummin sana tulee ajan myötä varmasti muotoutumaan tähän kirjoitusasuun puhekieltä mukaillen, siksi käytän sitä jo nyt.

*kesällä, kolme kuukautta



ÄRRÄPÄITÄ RATIN TAKAA

"Liikennekäyttäytyminen kuvaa hämmästyttävällä tarkkuudella ihmisen luonnetta."  Näin eräs vanhempi ihmistuntija minulle vakuutteli. Jos joku heiluttaa nyrkkiä ratin takana, sama saattaa tapahtua myös eteisessä. Jos joku kiroilee kuskinpenkillä, ärräpäät sinkoilevat myös kotisohvalta. Jos joku on taas autoillessaan itse tyyneys eikä reagoi mihinkään (toivottavasti johonkin), hän on maltillinen myös astuessaan maitolasi kädessä lego-palikan päälle paljain jaloin.

Ehkä tämä teoria pitää paikkansa, että "kuskin mieli kuvastaa kunkin mieltä"? Ainakin kansana me olemme selkeästi maailman lahjakkaimpia kuskeja, eli ihmisiä. Tämän todistaa mikahäkkiset ja sebastianlindholmit. Osaamme taittaa mutkat oikein ja painaa jarrua kun tarvii. No, jos tämä teoria pitää paikkansa myös yksilöiden kohdalla, täytynee pysähtyä parkkiruutuun ja miettiä hetki omaa käyttäytymistä.

Olenko väkivaltainen? - Hakkaanko tööttiä huultani purren?
Olenko äkkipikainen? - Teenkö turhautuessani F1-ohituksia jotka saavat aikaan vaaratilanteita?
Olenko kateellisuuteen taipuvainen? - Ovatko monet toiset autot autoani hienompia ja uudempia, vai olenko onnellinen omastani, vanhasta uskollisesta vetojuhdasta, jonka kanssa olen kokenut monet mutkat ja kahviläikät sekä ikkunaan liiskautuneet ötökät?
Olenko kiireinen? - harmittaako minua jos joku törppö hidastelee edessäni (ajaen rajoitusten mukaan) ja jäämme punaisiin kykkimään?
Olenko löytänyt tasapainon? - Tarvitseeko minun vihreän valon syttyessä, paalurivistössä, näyttää mistä kana pissii ja kilpailla viereisen kuskin päihittämisestä kiihdytysajossa?
Olenko menettänyt todellisuudentajuni? - Haluanko töötätä tietä väärästä kohtaa ylittävälle jalankulkijalle miettien, että ajaisipa joku tuon päältä niin oppisi?

Näillä kysymyksillä voi lähteä pohtimaan omaa itseä. Kukaan ei voi väittää, etteikö maltti ja rauhallisuus olisi valttia myös elämän kiitotiellä. (Tuntuu enemmänkin kuoppaiselta metsätieltä, jonka rengasurat ovat kuluneet jo maan ytimeen, eikä niiltä urilta edes pääse pois,  ja keskiosan leikkaamaton ruoho raapii autonpohjaa ja koko ajan pitää jännittää koska kolahtaa johonkin sieneen joka olikin kivi.)
Ehkäpä saavuttamalla hillityn ajokäyttäytymisen tapahtuukin muutos ihmisen luonteessa yleisemmällä tasolla? Jos se toimisi niinkin päin??

Auto on mitä parhain paikka harjoitella, mitä vaan, mihin ei tarvitse käsiä. Laulua olen harjoitellut. Rukoilua olen harjoitellut. Itkemistä. Itsekseen puhumista. Huutamista. Näyttäisi siltä, että moni harjoittelee siellä myös nenän kaivamista. Siihen ei tarvi käsiä, ainoastaan yhtä sormea. Niinpä jos tuulilasiin tuijottaessa harrastaisi myös luonnettaan - pitkää mieltä, kärsivällisyyttä, tyyneyttä, malttia, hermostumattomuutta, hätäilemättömyyttä, häikäilemättömyyttä ja mielekästä sydämellistä ajattelua?

Jospa autossa opittu käyttäytyminen tarttuisikin elämään? Kai sitä kannattaa kokeilla. Autossa ei ole noloa olla nössö nynny nyhverö joka puhuu autoille eikä hermostu edes aiheesta, vaan hyräilee "Juu mene vaan ensin" ja  "Juu ei tässä mitään kiirettä työpäiväni alkaa vasta vartti sitten". Kovin testi ihmiselle on tietysti ruuhkat. Miten säilyttää hermot myös liikenteen ollessa pysähtynyt? Elämäkin voi olla välillä täysin jumissa. Silloinkin pitäisi osata olla. Luottaa vaan, että kyllä se ruuhka vielä loppuu ja pääsen perille.

Oudoin heikkouteni liikenteessä on reittivalinnat. Monesti olen tehnyt kilometrien lenkkejä siksi, että kierrän punaisia valoja. Tänäänkin viimeksi. Vaikka minun pitäisi ajaa eteenpäin, saatan kääntyä vasemmalle jos sinne päin kääntyville palaa vihreä valo. En jaksaisi odottaa! Venaaminen on tylsää, sanoi kasiluokkalainen pituushyppyjonossa. Ja kyllähän se vihreä valo houkuttelee mukavan loistavalla värillään! Eikä jaksaisi odottaa. Ei minulla ole mitään lintubongarin kärsivällisyyttä! Voisiko tämäkin päteä elämääni? Hmm.. No, ainakin tänä kesänä kärsivällisyyteni ja odotuskykyni on kasvanut huimasti, ihan mielipuolisia kykloopin askelia.

Tänään valittuani väärän reitin, näin tien varrella opiskelijaryhmän. Lähempänä huomasin, että he olivat kehitysvammaisia jotka olivat retkellä ohjaajiensa kanssa.
Katsoin heitä ja sydämessäni liikahti. Katsoin itseäni silmiin, peilistä. Näin sydämeeni. Tajusin, että kyydissä oleva äitini puhui minulle jostain. Mutta samalla hetkellä, joku suurempi, vielä äitiniäkin suurempi, puhui minulle noista retkeläisistä. Ehkä valitsinkin hätäpäissäni oikean reitin, jotta ajaisin noiden reppuselkien ohi?

Ja tähän väliin uunituore sanonta, joka kyllä lässäyttää syvällisen tunnelman hetkeksi mutta on pakko sanoa. (PS. Miehen perusheikkous on se, että hänelle tulee monesti mieleen mielestään hyviä juttuja, jotka eivät välttämättä naisen mielestä olekaan sillä hetkellä yhtään hauskoja. Mutta ne on pakko sanoa :/ Voi meitä romantiikanromuttajia, meitä henkevyydenhajoittajia, antakaa naiset meille meidän ajattelemattomat lauseemme anteeksi!) Ja nyt tulee se sanonta: Parempi valita autoillessa reitti hätäpäissään, kuin päissään!!

Minä olen tosiaan pysähtynyt ajattelemaan asioita tänä kesänä ja syksynä. Tai minut pysäytettiin. Ja se on tehnyt kaikessa kurjuudessaan jopa hyvääkin. Mutta miksi jotkut ihmiset pelkäävät pysähtyä? Pelkäävät kuulla oman sisäisen äänensä? Pelkäävät jäädä itsensä kanssa kahden kesken? Eräs tutkija kertoi, että juuri nämä vaaralliset hetket kun itsensä kohtaaminen voisi tapahtua, täytetään usein television katselulla. Runoilija Eeva Kilpi sanoi, että televisio tappaa ajattelun. Käyttäisin sanaa lamauttaa. No, minä pysähdyin, enkä täyttänyt päätäni tv:llä. Olympialaisetkin jätin väliin. Kyllähän ne minua sinne kyseli, mutta löysivät kyllä sinne avajaisiin muualtakin lipputangon.

Nyt haluaisin paljastaa teille ketkä ovat tällaisia itseään pakenevia ja pysähtymistä kammoavia tyyppejä - ne, jotka eivät halua millään pysäyttää autoaan valoihin vaan valuttavat autoaan 2 km/h kastemadon paahtaessa vieressä pyörätiellä 3km/h morjestellen. (Älä kysy, miten kastemato morjestaa..) Tällaiset tyypit eivät ehdi, halua tai osaa pysähtyä elämässäänkään. No joo, jonoon, sanoi jonoon joutuva Jopo.
Mutta valuttamista puoltava sanonta: Parempi antaa auton valuttaa, kuin antaa vauvan turvaistuimelle vaipatta valuttaa.

Toki on myös toinen näkökanta - tälläinen valutteleva etanaihminen voi myös olla kypsän taloudellinen luonne - hän haluaa säästää pennejä, pensiiniä, sekä autoaan. Näin tulkittuna tämä valuva valas eli valukas, onkin vain halukas säästämään enemmän rahaa paremman makuisen juuston ostamiseen!
Ja vielä yksi sanonta: Parempi antaa auton valuttaa, sillä silloin säästät valuuttaa!

Ja nyt lopetan, etten keksi enää yhtään sanontaa. Menen nyt kahville yläkertaan. En siis taivaaseen, vaikka olenkin yläkerran kanssa hyvissä väleissä. Sitä paitsi en tiedä, juoko Jumala kahvia. Ehkä hänen täytyy, pysyäkseen hereillä myös silloin kun Japanissa on päivä? Vielä yksi ajatus: Jos Jumala nukkuu kun Japani valvoo? Ehkä siksi he tekevät järkyttävästi töitä ja opiskelevat hiki otsanauhassa, että Jumala ei muistuta heitä levon tärkeydestä. Paitsi esimerkillään :)

Äitini luokse siis kahville menen, omakotitalon yläkertaan. Äiti on ainoastaan puolijumala. Ja voipi olla, että siellä kahvinkeitin jo valuttaa, 2km/h. Ja jos se ei jo valuta, niin täytyy varmaan miehekkäästi valittaa! Ihan kuin autonratissa.




MUMMILLA

Eilen kävin mummilla, pitkästä aikaa. Juteltiin kamalasti. Syötiin ja juotiin. Ja puhuttiin. Ja hän antoi vinkkejä elämään. Minä kun niitä tarvitsen, kipeästi. Mummi on kyllä mitä parhain neuvoja, sillä hänellä on kokemusta, elettyä elämää, viisautta, sekä suurta rakkautta lastenlastaan kohtaan.

Yksi mieleenpainuvimmista mummin opetuksista oli se, että ihminen on kuin kultapatsas. Siihen tulee elämässä naarmuja, pölyä ja sen pinta ja sisinkin vaurioituu. Maailmasta tarttuu paljon likaa. Patsas voi luulla, että on muuttunut pysyvästi harmaammaksi. Mutta koko ajan, vaikkei siltä tuntuisi, se sama kiiltävä, iloinen ja arvokas patsas on vielä olemassa ja voidaan saada säihkymään uudelleen! Ei kylläkään omin voimin, vaan Taivaan Isän "pienellä" ohjauksella.

Rupesi taas kutittamaan sisällä. Voisinko taas olla oma itseni. Se, kuka on Ilkka? Voisinko vielä olla ilona muille ja iloita maailmasta, kuin ennen? Voisiko väsymys vaihtua pirteyteen! Voisinko katkaista kahleeni, hävittää rautapalloni jalasta ja vapautua minästä, joka kehittyi julkisuuden ja äkillisen elämänmuutoksen seurauksena?  Voisiko tulehtunut suhteeni itseeni, maailmaan ja ihmisiin palautua taas ennalleen? Voisiko tylsähtänyt ja tyhmähtänyt pääni ajatella taas kirkkaammin? Voisiko varovaisuus ihmisten edessä kadota ja jäykkä luonne taas notkistua? Voisinko taas nauttia kyvyistäni, joita minulle on suotu? Mummi sanoi, että "älä poika hukkaa kykyjäsi" ja rohkaisi muutenkin niin paljon minua.

Nukuttavan leijonatarinan Narniankin satuillut C.S.Lewis kuvaa Jumalasta erkaantuneen ihmisen kehitystä, ja oman persoonallisuuden löytämistä tai kadottamista : "On turhaa yrittää olla oma itsensä ilman häntä. Mitä enemmän yritän elää omillani, sitä enemmän oma vereni, kasvatukseni, ympäristöni ja luonnolliset haluni saavat vallan minussa. Itse asiassa se, mitä kutsun "omaksi itsekseni", osoittautuu pelkäksi kohtaamispaikaksi tapahtumaketjuille, joita en milloinkaan laittanut alkuun ja joita en kykene millään pysäyttämään."

Lewis kirjoittaa myös ihmiselle vaarallisimmasta vaarasta, huomaamattomasta lipeämisestä kohti ongelmallista elämää ja kauemmas onnesta, tyhjyyteen ja sumuun. Huomaamatta. "Ilman Jumalaa tyhjyys saa vallan. Tyhjyyden valta on vahva ja riistää ihmiseltä hänen parhaat vuotensa. Ihminen ei uppoudu suinkaan suloisiin synteihin, vaan pyörittelee laiskasti mielessään asioita, joiden sisältö ja alkuperä jäävät hämärän peittoon, pyrkii täyttämään niin epämääräisiä mielihaluja, että hän on vain puoliksi tietoinen niistä tai vaeltaa mielen pitkiä ja hämyisiä sokkeloita, joita hän ei osaa heikkoudessaan karistaa ympäriltään.."

Sananlaskut sanoo "Jumalattomain tie on kuin pimeys, eivät he tiedä, mihin kompastuvat". Sananlaskut sanovat myös, että "Jumalattomien lamppu sammuu". Paha tosiaan nähdä, mihin kompastuu. Ja se onkin vaikeinta kun ei näe omia kompastuskiviään. C.S.Lewis jatkaa "Vihollisen mielestä on yhdentekevää, kuinka vähäisiä ihmisen synnit ovat, kunhan niiden yhteisvaikutus riittää hivuttamaan hänet pois valosta ja ulos tyhjyyteen. Varmin tie kadotettuun elämään on vähittäinen tie - loiva rinne, helppokulkuinen maasto, polku vailla teräviä mutkia, virstanpylväitä tai tienviittoja.

Vaikka käyn itse vaikeata aikaa läpi, olen siitä jopa kiitollinen. Ilman tätä terävää mutkaa, olisin saattanut jatkaa kehitystäni ihmisenä yhä syvemmälle tyhjyyteen. Kadottaen kyvyt, unelmat, ilon, rakkauden ja sydämen. Pohjalla käymisessä on se hyvä puoli, että alaspäin ei enää pääse. Alas kaivoon voi kyllä jäädä. Mutta kukapa ei haluaisi nousta ylös, jos näkee ylhäällä valoa!! Ja voi kuvitella siellä kauniin luonnon, leikkivät lapset, lentelevät perhoset ja kahvin, joka on jo valmista pirtin puolella!
Kaivosta ei pääse ylös ilman apuvoimia. Ei ilman ystäviä, eikä ilman Jumalaa. Jonkun on ihmisen raato sieltä poimittava. Ja tarjottava sitä kahvia ja viisaita sanoja.

Mummi lähetti tapaamisemme jälkeen raamatunpaikkoja minulle, joka kurkotan kuopasta valoa kohti.
Psalmi 91:15 "Hän huutaa minua avuksensa ja minä vastaan hänelle. Minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus. Ja minä vapahdan hänet."
Psalmi 40:2-3 "Hartaasti minä odotin Herraa ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli minun huutoni. Ja hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta ja asetti minun jalkani kalliolle, hän vahvisti minun askeleeni."
Jesaja 40:29-31 "Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä enää väsy, he vaeltavat eivätkä väsy."

Surullista. Kuinka ikävä olenkaan ollut viime vuosina, varsinkin rakkaimmilleni. En ole todellakaan ollut viime aikoina sellainen otus, jollaiseksi minut on luotu. Minut on tiedetty valoisaksi ihmiseksi ja ennen olen kai sellainen ollutkin. Olen luullut, että minä olen ollut valoisa. Mutta nyt olen huomannut, että se valo on tainnut tulla muualta kuin itsestäni. Se on vain loistanut kauttani. Mutta nyt olen nähnyt, että senkin voi kadottaa. Jos omassa voimassa menee eteenpäin, patterit loppuu pian. Mutta sitä ei huomaa todellakaan helposti, sillä silmät tottuvat hämärään.

Hämäränäöstä puheenollen, kissoillahan on loistava hämäränäkö. Ja ulkonäkö!
Suloisinta mummissa oli hänen kissansa jolle hän puhui kuin vauvalle puhutaan. "Gugugugugu duubbas dänne biggu baavo syöömään!" Sen nimi oli tosiaan Paavo ja sukunimi Lipponen ja se näytti ärtyisältä. Oli kuulemma vasta herännyt. Se asuu ulkona ja tulee sisälle nukkumaan vain kovimmilla paukkupakkasilla! Ja se ymmärtää puhetta ja tunnistaa datsunin äänen muista autoista ja vaikka mitä!

Mummi kertoi, kuinka monet vanhukset ilahtuivat jossain vanhainkodissa kun saivat kissan syliin. Ilahduin todella, kun mummi, vaikeiden aikojen keskelle, on saanut ystäväkseen kulkukissa Lipposen. Ennen en ollut eläinrakas, mutta nykyään taidan olla.. Ehkä kissa on jonkinlainen muistutus paratiisista? Se tuo tänne harmaaseen kylmään pohjolaan pilkahduksen viattomuudesta, rakkaudesta, lämmöstä, hellyydestä, pehmeydestä ja valosta? Noista piirteistä, jotka me ihmiset helposti kadotamme arjen painaessa päälle. Kissa ei paljoa välitä turhista murheista, työpalavereista tai mistään inhimillisistä rasitteista. Ehkä se on löytänyt itsensä. Muut me vielä vähän etsiskelemme.  Ja vaeltaminen sumussa, onnen etsiskely pimeässä hortoillen kestää sitä pidempään, mitä kauempana olemme valosta.



SOHVAURHEILEVAN
FINTÜRKIN MIETTEITÄ

Yhdeksänkymmenen minuutin mittainen jalkapallopeli tuntuu monesti yhtä pitkästyttävältä kuin sana yhdeksänkymmentä. Jos kuitenkin peli on nähtävä, miten välttää nolla-nolla-pelin aiheuttama tylsistyminen ja silmäluomien raskautuminen? Tähän on yksinkertainen lääke: Kun valitset suosikkijoukkueesi, nolla-nollakin on trilleri.

Joissain peleissä suosikin valitseminen on vaikeaa. Naiset valitsevat suosikkinsa sen perusteella, missä joukkueessa on komein yksittäinen tummahiuksinen pelaaja. Sillä yhdellä pelaajalla ei tietenkään mennä kisoissa pitkälle, joten tämä ilo on hyvin lyhytkestoista ja tällainen unelmointi lyhytnäköistä. Se komea pelaaja kannattaisi valita ehkäpä Saksasta. Tällöin hänen pelejään näkee keskimäärin mahdollisimman pitkään. Saksassa pelaa tosin vain yksi latino tai ainakin sillä lukee selässä Gomez. Se ei ole tehnyt kyllä turnauksessa yhtään mitään muuta kuin näytellyt sukunimeään ja istuukin nämä tärkeät pelit vaihdossa. Yhdellä Italian kikkaratukkahyökkääjällä luki selässä suomalainen nimi "Toni"! Sekään ei tehnyt 4 pelissä yhtään maalia. Toni ei varmaan tiedä, että suomalaisella nimellä ei noissa kisoissa pärjätä. Kun ei niihin edes päästä.

Kroatia-Turkki aiheutti minulle hankaluuksia ja välimerisenvanhuksenharmaita hiuksia. Kumpikaan ei tuntunut suosikilta, mutta jompaa kumpaa pitäisi kannustaa jotta peli tuntuisi kihelmöivältä! No, lähes loppuun asti väsynyt peli olikin sitten kuolettavan tylsä. Mutta sydän valitsee suosikin. Ja nyt se ei valinnut.

Turkkilainen Kebabpizzerianpitäjä oli kyllä valistanut minua ennen ottelua:
"Miksi suomalaiset vihaa meitä? Koko Eurooppa vihaa meitä! Me kannustamme kyllä Suomea, mutta kukaan suomalainen ei kannusta Turkkia!"
Kuuntelin, nyökkäilin, ja odotin pizzaani.
Hän jatkoi: "Meidän kansa lähti kauan sitten Uralilta.."
Keskeytin hänet innoissani: "Niin lähdettiin mekin!"
"Nii-in", hänen silmissään syttyi jokin, "Me olemme yhtä suurta Turkin kansaa! Unkarilaiset ovat hüntürkeja ja suomalaiset ovat fintürkeja."
Siinä vaiheessa suuni loksahti auki. Onnekseni ei pizza ollut vielä valmis, sillä katkarapu olisi uinut väärään kurkkuun.
"Fintürkeja? Minäkin?"
"Kyllä, me olemme veljiä!!"

Tämän jälkeen ajattelin hiljaa issekseni: Niin, miksen kannustaisi veljiäni? Niinpä rangaistuspotkukisan koittaessa huomasin kannustavani veljiäni, sydämestä.

Vain kahdessa ottelussa olen huutanut spontaanisti näissä kisoissa. Spontaani karjaisu kertoo vedenpitävästi että kannustaa todella toista joukkuetta. Tai inhoaa toista. Saksan maaleja tuuletin äänekkäästi Portugali -pelissä ja Venäjän talloessa Hollantia juhlin kuin 10-vuotias poika synttäreitään. Ainakin 90% suomalaisista olisi toivonut Hollannin ja Portugalin voittoa. Sori! Vain parhaat pärjäävät! On teillä vielä Espanjanne.

Yksi kinkkinen ongelma Saksan ja Venäjän kannustamisessa on - Meidän Suomi-huuhkajamme saavat nämä maat vastaansa tulevissa MM-karsinnoissa. No, aika varmasti sydämeni valitsee silloin Suomen. Tai jos ei valitse, en kerro sitä ääneen.




TREFFISEURANHAKUPALSTAILMOITUS

Kunnon kumppanin löytäminen voi olla vaikeaa. Kuinka löytää Sami Saarta neljän sanan verran lainaten "se yksi ja ainoa" joka kaukaista murretta viiden sanan edestä lainaten a)soppii b)viehättääpi ja c)ei hypi silimille. Ei oo heleppoo. Jos yksinäisyyttä jatkuu pitkään eikä baarien meno tai juomatarjonta maistu, treffipalsta on ratkaisu monen hätään.

Treffipalstoilla lähinnä kehutaan itseään, yleensä pikku pilke silmäkulmassa, sillä kaikkihan ovat tarpeentullen-omastamielestään-ainakinhuppelissa-hauskoja. Totuus kumppanista tulee ilmi vasta ehkä neljännennelläkymmenennellä tapaamiskerralla kun kumppanisi unohtaa sinun olemassaolosi ensimmäisen kerran.

Totuus tulee ilmi joskus, mutta alusta pitäen tärkein arvo parisuhteessa on varmasti rehellisyys. Ilman sitä suhde on mätä. Toiseksi tärkein on rakkaus. Se näkyy kaikessa ja sen puuttuminen näkyy kaikessa. Kolmanneksi tärkein on yhteiseen ja molempien onnellisuuteen pyrkiminen. Jos ei tee mitään vaan veltostuu ja masentuu, onnellisuus ja arjen juhla katoavat ja myös sitä myötä yhteinen ihana, kevyt onni.

Itse en ole käynyt treffipalstoilla enkä varsinkaan kirjoitellut sinne, vielä ei ole ollut tarvetta. Onhan se vähän pelottavaakin jos 22-vuotias Camilla onkin 45-vuotias Jarmo joka ei ole pessyt viiksiään kahteenkymmeneen vuoteen edes vahingossa hammastahnalla.

Haluan antaa ohjeita niille, jotka tähtäävät treffipalstoille! Kannattaa olla joko
a)keimailevan itserakkaan tsarmanttisen komea
b)rehellinen kuin suomalainen ministeri tai hiihtäjä
c)harmiton ja turvallinen välimallin veijo

A)
Moi. Tienaan neljä tonnia ja sijoitan ne kaikki casinolla. Että millainenko olen? Olen oikea jokerikortti, joka kannattaa tsekata! Minulla on täyskäsi eli viisi sormea ja myös yksi pari - hauikset. Päässäni minulla on tuhansia tummia värisuoria jotka muodostavat hurmaavan geelitukkani. Minä en ole patalaiska, ristisilmäinen, ruuturiippuvainen, herttasuruinen tai ässävikainen.

Nimim. Kunkku kaipailee kuningatarta

B)
Äitini opetti että rehellisyys perii kaiken eikä jouju ojasta allikkoon. Niinpä kerron millainen olen oikeasti: Miul on likaiset hiukset, väsyneet silmät, alakuloinen luonne, nukkaiset ja veltostuneet vaatteet ja pidän enskaksi eniten metsänvihreästä ja paskanruskeasta ja niiden eri yhdistelmistä. Olen vasta 31-vuotias mutta minulla on kypsä 62-vuotiaan kroppa! Sanon vaan että pliis, ota yhteyttä tai alan seurailla sua.

Nimim. Saarijärven oma Sean "tuplanollaseiska" Connery

C)
Hei, sinä joka tunnet ettei sinua huomata, vaikket olekaan ruma kuin kalan oksentama kastemato. Minäkin tunnen samoin. En ole komea, en ruma, en rikas, en köyhä (verrattuna kolmannen maailman köyhimpien maiden slummialueiden keskiarvoasukkien bruttokansantuotebarometreihin), en hauska, en tylsä, en kristitty, en saatananpalvoja, en urheilullinen, en urheilunvihaaja (katson telkkarista kaikki urheiluohjelmat varsinkin ravit, paini, f1-aika-ajot ja celebrity deathmatsit), en osaa rakastaa, en vihata, en pussata, en hakata, en sanoa kohteliaisuuksia, en haukkua, en korjata autoa, mutten toisaalta hajoittaa sitä (koska sitä ei ole).

Nimim. Minäkin tunnen samoin




VESSASSA

Viime aikoina olen löytänyt vessasta aivan uusia ulottuvuuksia. En ole lähtenyt sukeltamaan putkia pitkin kaupungin viemäriverkostoon, mutta puhunkin henkisistä ja jopa sivistävistä ulottuvuuksista. Tai ainakin nautinnollisista.

Sain joululahjaksi Huussikirjan. Sen jälkeen pöntöllä istuminen on taas maistunut, eikä pelkästään haissut. Huussikirjan jutut saavat ajan kulumaan kuin siivillä. Kuin siivillä? Ristiriitainen ilmaus, muuten, sillä lentokoneessa aika ei kulu siivillä, jos vähänkään pelkää ilmakuoppia tai sitä että siivekäs liihottaisi roottoriin ja aiheuttaisi konevaurion!

No, lentokoneesta takaisin lentokoneen vessan kautta omaan vessaan. Olen viime aikoina oppinut lukuisia asioita. Kirja kertoo esimerkiksi, että vuonna 1997 amerikkalaiset lentoyhtiöt säästivät 40 000 dollaria panemalla jokaiseen salaattiin yhden oliivin vähemmän! Uskomatonta! Täytyy ruveta säästämään itsekin jossain..

Jos alan ottaa vessapaperirullasta neljän paperipalasen sijaan kolme palasta kerralla, minusta tulee miljonääri tai -jardööri! Lasketaanpa: Jos vessapaperirullassa on 200 palasta, säästän 50 palasta! Rullan hinta on 40 senttiä. Näin ollen säästän 10 senttiä rullalta. Jos käytän kolme rullaa viikossa, niin vuodessa säästän 52 x 3 x 10snt = 1560 snt eli 15,6 euroa! Kymmenessä vuodessa se tekee 156 euroa, jolla saan yhden yön Hotelli Ilveksen 8. kerroksesta josta näkee Koskikeskuksen katonrajassa loistavan punaisen "Seppälä" -kyltin.

Kirja valistaa myös, että ankan kaakatuksesta ei synny kaikua missään tilassa! Vielä kun keksittäisiin, miten kyläpaikan vessassa istuessa se vessaistunnon ainoa pieni papana ei päästäisi ydinpommin räjähdykseen verrattavissa olevaa ääntä pudotessaan pöntön pohjalla olevaan tekojärveen.

Vessa on ainoa huone, joka on äänieristetty vain toiseen suuntaan. Jos joku huutaa ulkopuolella, että "vauhtia, mulla tulee jo, voitko meikata eteisessä!!", sisällä olija ei tunnu kuulevan yhtään mitään. Mutta kun sisällä oleskeleva päästää pienenkin kolauksen tai plumpsauksen, naapuritkin kuulevat sen.

Äänieristyksettömyyden vääräkäänteisyyden lisäksi vessassa mättää lukitussysteemi. Vessa pitäisi pystyä lukitsemaan vain ulkopuolelta. Jos jollain on oikeasti hätä (enkä puhu siitä hädästä kun puuterin väri näyttää tänään liian tummalta) hän pääsisi sisään ennen kuin laskee housuihinsa. Homma toimisi myös toisinpäin. Jos on vessassa ja levittää lemuavaa tuoksua (ei lumoavaa, eikä lumenen tuoksua, vaan sitä aitoa ruskeaa tuoksua) vessan voisi kätevästi lukita ulkopuolelta, jolloin muu perhe säästyisi ydinlaskeumalta. 

Loppuun vielä yksi Huussikirjan blondivitsi:
Yökerhon ulkopuolella odotteli 17 blondia. Mitä he odottivat?
-Pitää olla 18, jotta pääsee sisään!

Eli ei muuta kuin kaikki kirjakauppaan ja 18 huussikirjaa kainaloon jotta pääsee vessaan sisään!




UUSIA KIROSANOJA, VITKELE!

Kiroilu on kansantapa. Valitettavasti. Mielestäni maamme uusi slougani kuuluisi olla "Suomi, Sisu, Sauna ja Saatana". Itävaltalaisten kanssa eilen iltaa viettäessäni kuulin, että ainoa heidän käyttämänsä voimasana on käytännössä scheisse eli kakki! He ihmettelevät suomalaisten rajua kielipeliä. Se on kyllä rumaa, mutta kai se on tarkoituskin.
Kiroillessa ajattelee, että kun päräyttää perskutin ilmoille, olo helpottuu. Ehkäpä hetkeksi, mutta uuden ajan filosofina Ilosofi Ikero eli minä uskoo, että kaikki sanomamme sanat eivät pelkästään mene meidän ystäviemme korvista sisään ja ulos, vaan myös oman itsemme sisään. Jokainen Jumalavita jää ehkä sielun seinämiin?? (ja kimpoaa sieltä ulos uudestaan väärällä hetkellä)

En mene filosofisissa pohdinnoissani sen syvemmälle, vaan loikkaan kielitieteelliseen:
Ehkäpä suomen perinteikkäät kirosanat joutaisivat roskikseen, kuten puikkos-tyyli joutui mäkihypyssä v-tyylin tieltä? Näin ollen ja siksi kehittelin tuossa eräs sadepäivä uusia kirosanoja rumien ja liian voimakkaiden tilalle:

KEVYET KORVAAJAT
Jumalan nimeä ei saisi lausua turhaan, joten lausutaan mieluummin viidakkosankarin nimi Jumanji. Kuolemanjälkeistä alakertaa ei viitsisi kanskaan kailottaa, joten johdetaan siitä uusi ilmaisu Helvi-täti. Toivon muuten sydämestäni, että kenenkään nimi ei ole Heli Vettilä. Helivettilän sarvipäisen presidentin korvaajia olkoon lattiapinnoitteisvivahteinen Perketti ja viikonpäivään viittaava Persantai!

Yksi sana sisältäisi sekä yleisimmän kirosanan tee tee uu (ttu), että yleisimmän ulostetuotteen, sekäettä sanan hitsi: Tämä sana olisi vit-shit.

RAJUMMAT KIROSANAMUOVAUKSET
Otin kuuluisimmat kirosanat ja vaihdoin niiden alku- ja loppupäät keskenään ja tuloksena oli liuta mojovia ja letkeitä voiman-ilmaisuja! Tässä ovat Suomen uudet viralliset kirosanat:
Heltana, Saavetti
Vitkele, Perttu
Jumavetti, Perlauta

Ja loppuun esimerkkilause, jossa voit käyttää näitä uusia sanoja:
Perketin helvi-tädin perttu kun tää heltanan tammikuu on niin saavetin märkä! Perlauta missä se vitkeleen lumi viipyy, jumavetti!

Eli jos harrastat kiroilua, ala käyttää näitä kiltimpiä sanoja, ja tee maailmastamme ihanempi paikka! Vielä ihanemman siitä teet, kun et kiroile laisinkaan!




NYKYAIKAINEN ALMANAKKA?

Kelan sivukonttorissa oli ruuhkaa sen verran, että minulla oli aikaa käyttää jonotuksessa väkisinkin kuluva vartti viiva puoli tuntia hyväkseni. Jes! Omaa aikaa! Silmäilin ympärilleni.. Valkoisia seiniä ja valkoiseksi puuteroituja virkailijoita. Missä viihdykkeet? Aikaa konttorissa ei todellakaan voinut käyttää uimalla pallomeressä, heittämällä tikkaa tai lukemalla juorulehtiä - ainoa viihdyke koko konttorissa oli vuoden 2008 seinäalmanakka!

Tätä sitten silmäilemään: 21.-28.toukokuuta nimipäiviään viettävät: Soini, Veini, Iivari, Iivo, Signe, Varma, Perttu, Loviisa, Ilma, Ilmi, Ilmatar, Rauli ja Tauno! Mitä? Kuka näitä kalentereita päivittää?? Ainakaan minun kavereissani ei ole montaakaan Ilmatarta, Veiniä tai Varmaa! Ehkä niitä löytyy enemmän pohjoisesta?
Toinen poiminta päiviltä 30.3-4.4: Usko, Irma, Irmeli, Raita, Pulmu, Pellervo, Sampo, Veeti ja Ukko! Veetejä putkahtelee nykyään vatsoista sairaalan sängyn jalkopäätyyn, mutta Raitoja tavataan enää seeproilla.
Yksi viikko, viikko 45, vie jalat alta: Terho, Hertta, Reima, Kustaa, Aadolf, Taisto, Aatos ja Teuvo! Kun kalenteri on näin ajastaan jäljessä ja hupsunkurinen, ehdotan viikolle 45 tyyliin sopivia lisänimiä. Päivitetty lista on: Tammi, Terho, Hertta, Ässä, Reima, Luhta, Kustaa, Pascal, Aadolf, Hitleri, Taisto, Ottelu, Aatos, Idea, Teuvo ja Neuvo!

Kummastelemani nimet ja niitä ylpeänä kantavat henkilöt tai heidän rollaattorit ovat toki vielä olemassa, mutta jossain vaiheessa kalenterista on pakko tiputtaa pois ehkä noin 50 nimeä, tai rakentaa niiden ympärille uusia nimiä. Uhraan vaikka oman nimeni, kunhan saadaan Kustaa Aadolffit, Sylvesterit ja Lainat kalenterista vekka! 

Loppuun vielä tiedonjanoisille koko Syyskuun nimipäivät ja niiden arviointi:
Jottette loukkaannu, niin mainittakoon, että seuraava lista ei arvioi nimen kauneutta ja yksilöllisyyttä, vaan ainoastaan käyttöastetta nuoren polven ja vähän varttuneempien keskuudessa.

[Mielestäni epänormaalit nimet on lihavoitu, melkoepänormaalit alleviivattu,
keskinormaalit nimet ovat ruskealla ja järkevät nimet on kursivoitu vihreällä!]

Pirkka, Sinikka, Sini, Soile, Soili, Soila, Ansa, Roni, Mainio, Asko, Miro, Arho, Arhippa, Taimi, Eevert, Isto, Kalevi, Kaleva, Santeri, Aleksanteri, Valma, Vilja, Orvo, Iida, Sirpa, Hilla, Hellevi, Hillevi, Aili, Aila, Tyyne, Tytti, Reija, Varpu, Vaula, Mervi, Mauri, Mielikki, Alvar, Auno, Kullervo, Kuisma, Vesa, Arja, Mikko, Mika, Mikael, Sirja & Sorja!

SYYSKUUN TILASTO
26 epänormaalia + 3 melkoepänormaalia nimeä = 29
12 järkevää + 8 keskinormaalia = 20

Kuismasta on pakko mainita, että suurimman ikinä näkemäni koiran nimi on Kuisma. Kuisma jätti jälkeensä sellaiset läjät, että olen tämän jälkeen kutsunut suurta ruskeata läjää "kuismaksi". Kuisma oli kävelyllä Tampereen Kalevassa, jolla myöskin on nimipäivä Syyskuussa!

Hyvä puoli tässä antiikkisessa kalenterissa on, ettei tarvitse ostaa nimpparilahjoja kellekään. Toinen hyvä puoli on, että onpahan ainakin joka kodin seinällä antiikkia!
Hyvää nimipäivää koko Suomelle!

PS. Lista kauniista syyskuisista nimistä löytyy osiosta TOP-Listat

T: Kuudestoista Maaliskuuta

Mainittakoon vielä, että huomasin kohta kelaillessani kalenteriasioita kelassa, että rullatuolikelasin itseni mersullani väärään paikkaan, sillä minun pitikin mennä verohallinnon toimistoon. Ei muuta kuin jonotuslappu roskiin ja menox!





UUDISTETTU ITSENÄISYYSJUHLA

Jotta kaikki nykysuomalaiset ymmärtäisivät itsenäisyyden merkityksen, on itsenäisyysjuhla uudistettava vuodeksi 2008. Linnan juhlia ei enää juhlita sisällä linnassa, vaan sen ulkopuolella. Laadin 90-vuotiaan suomen kunniaksi juhlatilaisuudelle uuden ohjelmarungon:

Itsenäisyysjuhla, 6.12.2008, käsiohjelma:

Saapuminen rautatieasemalle höyryjunan karjavaunussa
Siirtyminen parijonossa presidentinlinnan eteen muodostelmaan
Klo 18 kenraali Pietari II kuuluttaa hengitys pakkasessa höyryten "A-sjento".
Asennossa seisotaan koko tilaisuus, myös väliaika ja kahvitarjoilu.

[Tilaisuuden kesto, 5 tuntia]

Performanssitaidetta

Koko tilaisuuden ajan 7 suomalaista näyttelijää esittävät performanssitaidetta:
He makaavat maassa ympäri toria ketsuppisina ja huutelevat raivoisasti sanoja "lääkintämies", "ai ai ai ai", "missä mun käsi on", "ota minut pois", "perkele" ja "mää kostan tän, mää vielä kostan tän"

Ohjelma alkaa

Sergei Bubka tuo lippusalon, jonka korkeus on 6,14m
Avajaispuhe: Jelena Välbe - "Puhdas suomi, puhdas suoni" 
[kaikki puheet pidetään venäjän kielellä] 
Yhteislaulu: "Rakkaus on lumivalkoinen" [ljuba e shnojvit] - esilaulajana Oleg Lindholm

Väliaika

Väliajalla suomea puhuvat katulapset kiertävät yleisön joukossa anelemassa kolikoita, leipää ja pokemon-kortteja.

Ohjelma jatkuu

Yhteisleikki: Laiva on lastattu 
[kaikki sulkevat silmänsä -> sotilaat valitsevat 80 katsojaa -> nämä 80 voittavat yksisuuntaisen laivamatkan Suomenlahden toiselle puolelle  -> sitten arvaillaan kenen vierustoveri puuttuu ja huudetaan kenellä laiva on lastattu!]

Yhteislaulu: "Kun sä vierelläin sateessa oot" - esilaulajana Marita Tsaaritsainen
Puhe: Arman Alizadjev - "Onks jengi pukeutunu korrektisti niinku itsenäisyysmeininkeihi vai oks sil välii?"
Loppulaulu: "Ave Taria" esimurisijana ivalolainen V-M Loirov

Loppulause: Taria Haloshjev - "Me Pietarin eli kansankielellä Pertin kanssa haluamme kiittää kaikkia ja lähettää 80 veljeämme hattu vinossa toivon maahan!
Ja annetaanhan vielä aplodit huikeille näyttelijöillemme: Pjotr Summanov, Janus Hanskev, Zamul Edelmantshkin, Nikolai Saareloff, Juhana Veijogenov, Justus Chydeniev, Igors Hietalahtis ja heidän kenraalinsa Aleksandr Makelibulin."

Kahvitarjoilu

Tarjolla on karjalanpiirakoita ilman munavoita ja sitä riisi-osaa
Kahvina on tottakai Presidenttiä, jota jäi viime itsenäisyysjuhlilta


Tämä reformoitu autonomiaseremoniaresepti otetaan käyttöön heti ensi kerran, kun kalenterissa lukee Joulukuu, Niilo, Niko, Niklas, Nils, Nikolai ja 6.




KYLPYHUONE - KEIKKAPAIKKOJEN YKKÖNEN

Keikkapaikkojen ykkönen? Onko se Hartwall areena? Entäpä Tampere-talo?  Turku-halli? Kuopio-halli? Kaikki nämä estradit olen kokeillut, mutta ne eivät vastaa tähän kysymykseen.. On yksi paikka, jolla laulaessa laulukokemus on ehdottomasti vapauttavin ja ääni kulkee puhtaimmillaan - Kylpyhuone!

Seuraavassa listaan kylpyhuonehoilaamisen elikkäs-alias suihkulaulannan hyviä ja huonoja puolia:

SUIHKULAULANNAN PLUSSAT

-Hyvä kaiku, akustiikka justeikämelkein!
-Ei tarvitse miettiä mitä pukisi ylleen
-Ei tarvi laittaa tukkaa tai meikata
-Naapurit kuulee, mutteivät voi heittää tomaateilla seinän läpi
-Jos laulaa huonosti voi syyttää naapuriasi, sillä kukaan ei tiedä mistä putkesta ääni tulee!
-Keikkamatka on lyhyt
-Ei tarvitse roudata, tai soundcheckata tunteja ennen keikkaa
-Ei tarvi odottaa pienessä vaatekomerossa keikan alkua klo 01:een (itse asiassa kerrostalossa klo 01 ei enää saa laulaa suihkussa, saati käydä suihkussa)
-Keikan jälkeen ei haise savulle vaan saippualle!
-Takahuoneen jääkaappi on kokonaan omassa käytössä!
-Kukaan ei vaadi laulamaa aikuista naista
'-Ei koe menestyspaineita (mitä jos ei tulekaan yleisöä? voi olla jopa parempi, ettei yleisöä ole!)

SUIHKULAULANNAN MIINUKSET

-Jos keikka on pitkä, voi tulla homevaurioita
-Kukaan ei taputa takaisin suihkuun ja huuda "we want more"

LYHYT LOPPUKOOSTE

Tämän tutkimuksen nojalla ilmoitan, että maailman paras keikkapaikka, jokaiselle laulajalle, on oma tai tuttavan kylpyhuone!




ARKTINEN TUULAHDUS

1.11.2006 (viiman, tuiskun, pyryn ja liikenteessä liukastelun päivä)

Jos harrastaisin kiroilua, tänään olisin kironnut kävellessäni jäällä, joka oli naamioitunut asfaltiksi. Olimme liikkeellä turvallisuussyistä ilman autoa. Espoossa asti. Kengistä tuli rakkoja, laukku painoi oikeaa hartiaa, ja heikki leikki sissiä ja arvosteli tuskansietokykyäni. Heikki oli ymmärtänyt lukiessaan sotakirjallisuutta, että 17 minuutin kävelymatka viimassa ei ole mitään verrattuna kahden vuoden asemasotaan. Minä en ollut vielä tajunnut. Heikki vannoi, että tämä hyinen kokemus kasvattaisi minua. Sanoin, että kyllä todellakin kasvattaa: En koskaan enää lähde ilman autoa minnekään. Ikinä! Mieleeni tulivat erään oppilaani huudot keskellä talvista metsää, kun hän tarpoi suksilla koskemattomassa hangessa: "En hiihdä enää ikinä! Ikinä! Nevö!" 

Tänään kärsin, siinä missä miljoonat muutkin suomalaiset. Henkilökohtainen kärsimys on aina henkilökohtainen, eikä siinä toisten kärsimys lohduta kuin vähän. Tosin suomalaiset joukkoliikennematkustajat osoittivat tänään ennenkuulumatonta ryhmähenkeä ja pelihuumoria, kärsiessään kaikki bussien ja junien myöhästelystä, sekä lumikinoksista auton päällä (kiitos kaupungin aura-autojen). Ihmiset juttelivat tänään oikeasti toisilleen - ääneen! Vaikka säästä smalltalkaavia arvostellaan, sää todellakin on paras puheenaihe ja ilmiselvästi helpoin tapa aloittaa keskustelu. Tervetuloa Siperian myrskyt, tervetuloa Gobin helteet! Tähän väliin keksin hienon lauseen: "Kylmyys poistaa kylmyyden"!

Junamatka sujui jutellessa parille mukavalle tyypille. Jäi lukematta jopa Pasilan R-kioskilta varta vasten junamatkaa varten ostamani Anna. Siellä kerrottiin Kari Tapion suosimista ihonhoitotuotteista.
No, pakko myöntää, selasin ihan vähän lehteä, ja huomasin käyttäväni samaa energisoivaa rasvaa kuin Kari T! Koskaan ennen tätä päivää, en ollut muuten kuullut yli 50 ihmisen nauravan juna-asemalla lujaa ja yhtäaikaisesti. Kokemus oli outo. Kuuluttajan epävarmat ja itseään toistavat myöhästelutiedotukset herättivät yllättävää hilpeyttä pakkasessa odottelevien keskuudessa. Junamatka TRE-HKI kesti vain 4 tuntia. Melkein yhtä piinaava matka, kuin taannoinen bussimatkani HKI-HML: 3,5 tuntia!

Pääsin lopulta lämpimään kotiin. Yli tunnin kaivoin parkkipaikalla autoani lumesta ja naapurin avustuksella sain sen siirrettyä parempaan parkkiin odottamaan huomista renkaanvaihtoreissua. Vihdoin sisällä odotti lämmin suihku ja jokakeskiviikkoinen ihon kuorinta! Luin vielä varmuudeksi ohjeet purkin kyljessä, sillä kuorin naamaani vasta toista keskiviikkoa. Kyljessä luki "Arktinen tuulahdus kasvoillesi". Kiitos. Sitä juuri kaipasin. Kun ei tänään tullutkaan tarpeeksi arktista tuulahdusta kasvoilleni.