ILKKA JÄÄSKELÄINEN virallinen kotisivu

Jos nyt on Joulukuun 23:s, on Sennin nimpparit!

          Herra Päiväkirja, saanko puhutella! 

HUOM! Aivan sivun alapäässä löytyy vanhimmat päiväkirjamerkinnät, jotka kirjoitin 8-vuotiaana!

19.5.2009
Opiskelulukukausi on ohi. Surullista ei ole tenttien tai tamperehämeenlinnatampere-ajomatkojen loppuminen vaan se, ettei näe enää
harjoittelukoulun kakkosluokan kultaisia nassikoita. Terveisiä vaan teille, 2B, ennustan teille kesäksi liian kovaa tuulta ja karkkisadetta (sulanutta suklaata). Nähdään kevätjuhlassa, odotan vesi mielellä näytelmänne näkemistä!

Kun olin voittanut idolsin, mietin kumpi on kallisarvoisempaa: Se, että tuntee tuhansia ihmisiä etäisesti ja tuhannet tuntevat minut vai se, että tuntee
kymmeniä ihmisiä kunnolla ja lämmöllä? Vuonna 2005 jätin koulun jossa työskentelin päivittäin ja sen mukana elämästäni katosi kymmeniä tärkeitä ja mahtavia ihmisiä. Tilalle tuli jotain, mutta kuinka todellista, täyttä ja käsinkosketeltavaa?

Muutaman  vuoden jälkeen idolsin mukana tuomat henkilöt ovat jääneet toiseen todellisuuteen ja jäljellä niistä on vain utuinen uni. Luokka 2B on vielä todellisuutta ainakin ajatuksissani, mutta käykö jälleen niin, että aika ja etäisyys tekevät tehtävänsä ja kasa kultaisia tenavia jäävät kasaksi kultaisia muistoja?

Jonkun mielestä seuraava ajatus voi olla typerä, mutta mietin, että kumpi on upeampi asia - saada itsetehty kesälomakortti oppilaalta vai tehtaassa teetetty tähden muotoinen kultalevy levypomolta? Tähän vastaa ehkä se fakta, että tähti on löytänyt uuden kotinsa jo sieltä missä lokit einestävät, mutta kortit, kirjeet, piirustukset ja pehmolelut ovat edelleen huushollissani muistuttamassa minua sekä suloisista idolsfaneista että entisistä oppilaistani.

Noh, eipä aihetta liialliseen surkutteluun, tässä kohtaa on hyvä suunnata katse tulevaisuuteen: Tulen vielä tutustumaan moniin uusiin mahtaviin nassikoihin (kuten viime viikolla eräässä eskarissa), joten päivänpaistetta ja päivänpaisteita on luvassa tulevaisuudessa niin paljon, että sydämeni kuori halkeaa näiden päivänsäteiden ultraviolettisuuden vaikutuksesta!

Aurinkoista kesää jokaiselle joka luki tämän! Muille toivon pitkäkestoista sadetta.



31.1.2009
Pikku kakkosen sääveikkailut on veikkailtu näiltä osin. Tänä vuonna odotettavissa on liian kylmä tai liian lämmin talvi ja liian leuto tai liian leuto kesä. Elämässäni tämä vuosi tulee olemaan jonkinlainen risteysvuosi. En katsonut sitä tarot-korteista vaan minusta vain tuntuu siltä. Jotain mullistavaa on tapahduttava!

Töitä minulla ei ole tällä hetkellä eikä vielä kesäksikään, joten jos tunnet Bill Gatesin (or if you yourself, Sir, are Bill Gates!) tai jonkun muun työnantajan, otahan yhteyttä! ilkkajaske@gmail.com

Voisin vaikka aloittaa sellaisen vanhusten päiväkahviseuran, jossa täyteltäisiin ristikoita yhdessä, juotaisiin liian tummaa paahtoa, revittäisiin kitalakiamme auki marie-kekseillä ja päiviteltäisiin, kuinka sen Stubbin täytyy hymyillä joka kuvassa tai pitää suutaan auki? Sitten opettaisin heille englannin kielen alkeita Emmerdalen seuraamista varten ja aloittaisimme opinnot  kysymyslauseella
"Why mr.parlamentaric man smile in every photo, mr.parlamentaric man makes herself look so stubbid!"

28.11.2008
Nyt tulee uskomaton tarina: Pari viikkoa sitten tapasin Ilveksen valmentajan Sakari Pietilän. Hän oli todella sympaattinen ja mukava tyyppi ja minua alkoi harmittamaan, että Ilves ei menesty. En halunnut, että Sakke menettää  työpaikkansa. Niinpä puoliajatuksissani lausuin rukouksen "Anna Ilvekselle voitto huomenna". Niin kävi. Ilves-KalPa 4-1.

En seuraa niin aktiivisesti liigaa, että tietäisin yleensä koska pelit pelataan. 
TPS voitti seuraavaksi Ilveksen 4-2, ehkä siksi että unohdin rukoilla?
Sitten eräs päivä kuulin ystävältä, että Tappara-Ilves on kahden erän jälkeen 0-0.
Rukoilin ääneen että "Anna Sakelle hyviä kuvioita ja Ilveksen tehdä maali."
Ilves teki maalin ja voitti 0-1.

Sitten unohdin koko liigan taas joksikin aikaa, enkä muistanut rukouksissani Ilvestä enkä Sakaria. Pelicans tuli ja pesi Ilveksen 3-0. Sitten tuli Lukko ja kuurasi Ilveksen 5-0. Eilen kävin huvikseni teksti-tv:llä.  Etusivulla oli jääkiekkouutinen ja klikkasin sivun 221. Huomasin, että kahden erän jälkeen Ilves-Kärpät oli tasan 2-2!
En itsekään uskonut ihan täysillä itseeni, mutta rukoilin kuitenkin: "Jos Ilves voittaa tänäänkin, kerron tämän rukousjutun muillekkin.."

No, niinhän siinä kävi. Ilves voitti 3-2.
Ei muuta sanottavaa.
Koskahan Sakke kutsuu mut kolmosvalmentajaksi?

26.10.2008
Yhtä varmasti kuin myrsky tyyntyy; pitkän, kylmän ja unettoman yön jälkeen koittaa varmasti kaunis aamurusko.  Kuten S.Edelmann lohduttaa laulussa Suuret kädet:
"Älä turhaan sun yötäsi pelkää, se on päivään naulattu kii,
nousee aamu jo pian yön selkään, se on määrätty määrätty niin.. "

Kesän murheet on murheiltu ja uusi lehti elämässäni on kääntynyt. Ja siihenhän kannattaa suhtautua niin, jos pystyy, että mitähän jännää ja ihanaa minun pääni menoksi on varattu tässä elämässä! Voi vain kuvitella niitä uuden aukeaman otsikoita: "Ilkka voitti lotossa moninollaisen luvun", "Ilkka on yltäpäältäpahkaa rakastunut", "Ilkan toinenkaan mukula ei itke ikinä ja nukkuu kuin tukki"*, "Ilkka sai vihdoin laulettua hienon levyn", "Ilkan lihotuskuuri onnistui".
(siis nämä ovat elämäni lehtiotsikoita, oikeisiin lehtiotsikoihin en halua)
*Ensimmäistä lasta en aio hommata, sillä se on kuulemma vaikein :)

No nuo kaikki lauseet ovat vielä tulevaisuutta. Ja tulevaisuus ei tule ikinä, ellei elä tätä päivää. Jos elää huomista, ei kohtaa ikinä elämän kanssa, sillä huominen on huomennakin huomenna. Joten, kai sitä eletään sitten tätä päivää. Onko muita vaihtoehtoja? Ja onneksi ei olekaan. Elämä on ilmeisen ainutkertainen episodi, joten parempi tosiaankin, ettei yliylihuominen ole jo tänään, sillä silloin minulla olisi kolme päivää vähemmän aikaa nauttia elämästä.

Joka hetki elämästä ei osaa nauttia, mutta sitä on hyvä opetella. Jos elää nykyhetkeä ja jättää huomisen herran haltuun, huomisesta saattaa muodostua paljon yllättävämpi ja täydellisempi, kuin itse osaisi edes haaveilla!! Mutta on haaveilu terveellistäkin, jos vaihtoehtona on haikailu. Haaveilu on positiivista, uskoa luovaa. Haikailu on murehtimista, monesti menneiden miettimistä, epätoivossa vaeltamista. Jos vain haikailee, kannattaa tietoisesti alkaa haaveilemaan! Toivotan ihanampaa tulevaisuutta sekä minulle, että sinulle, että meidän rakkaimmillemme, ettäsekäettä myös kettutarhojen lokeroissa asuville ketuille.


11.09.2008
Uusi mottoni taitaa olla: Elämässä on aina jotain huokailtavaa! Tällä hetkellä huokailut aiheutuvat yliopistomme tiukasta lukujärjestyksestä. Eilen lähdin kotoa 6:55 ja palasin 20:20.  Sitten pitäisi vielä tehdä läksyt :/ Ja olla pirteä. Kyllä on banaania, myslipatukkaa ja vitamiinipilleriä vedetty, mutta silti olo on kuin vetämättömällä seinäkellolla jonka päässä kumisee. Luulin, että vitamiinipillerien seleeni saisi sydämeni sykkimään, jodi jouduttaisi jämähtänyttä järjenjuoksuani ja mangaani mukavoittaisi mietteliästä mieltäni! Mutta ei, luulin väärin. Elämässäkin tulee välillä luultua väärin. Sitten joku pamauttaa uutisen kasvoille ja elämä muuttuu kertarysäyksellä. Mielen kirjahylly romahtaa, opukset leviävät lattialle ja jäät alle. Hyvä asia on, että nyt voit siivota kirjahyllysi turhasta ja löytää onnesi kannalta tärkeimmät kirjat. Huono asia on, ettet välttämättä jaksa uudelleensiivota tai pysty  myllerryksen keskellä tarkkaavaisuuteen, jota tärkeimpien kirjojen valitseminen vaatisi.


12.8.2008
Huokaillut olen vieläkin. Mutta olen huokaillut ylöspäin. Olin kadottanut elämän tohinassa yhteyden Luojaani, mutta nyt se on löytynyt uudestaan. Isä on kyllä aina meitä lähellä, mutta puhelin jolla minä olisin voinut hänelle puhua, oli pölyn peitossa. Niin taisi olla sydämenikin, pölyn peitossa.. Sydämeni on varmasti yskinyt paljon ja yrittänyt tiedottaa minulle epäkuntoisuudestaan, mutten ole kuullut.. Läheiseni kyllä taisivat huomata, mutta valitettavasti minä en!! Ja pölyssä oli se kuuluisa elämän ohjekirjakin. Olen löytänyt nyt raamatusta enemmän kuin olisin voinut uskoa. Siitä mummojen ja pappojen tylsästä kirjasta! :)

On minua äitini kehoittanut monesti nuoruuteni aikana lukemaan Raamattua. Olen ollut, että juu juu äiti.
Ihminen ei usko, tajua tai opi lukemaansa ja kuulemaansa, ennen kuin näkee omassa elämässään niiden tärkeyden. Nyt uskon jo seuraavan sananlaskun ja ehkä äitiänikin :/ - "Poikani, kuuntele minun puhettani, kallista korvani minun sanoilleni. Älkööt ne väistykö silmistäsi, kätke ne sydämesi sisimpään. Sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää ja lääke koko hänen ruumiillensa!
Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee."


Ehkä ihminen on siksi lapsena onnellinen, että hän on vielä lähempänä Luojaansa ja luomishetkeään? Ja tietysti äidin suurta rakkautta. Mutta kun monesti nämä suuret rakkaudet häviävät ihmisen kasvaessa nuoreksi, tämä alkaa kasvaa vinoon? Rakkaus ei enää ole ohjaamassa. Ehkäpä itsekkyys, ahneus, voitontahto, ylpeys, itsensä negatiivinen tarkkailu, kylmyys, kateus ja monet muut piirteet alkavat nostaa päätään? Mitä kauemmas erkanemme todellisesta rakkaudesta - sen vaikeampaa, sekavampaa, tyydyttämättömämpää, riittämättömämpää ja epävarmempaa on elämämme, tunteemme, tahtomisemme ja mielemme?

Olen elänyt 28 vuotta. Huomannut viimein, ettei omalla viisaudella ja voimilla pitkälle pötkitä. Koska oma pää tavallaan tyhmenee, vaikka ikää karttuu. Ei tyhjene, vaan tyhmenee.  Täyttyy tyhmyydellä. Mitä ei tosin tajua eikä osaa myöntää, ennen kuin katselee itseään ulkoapäin, ylhäältäpäin tai jäljestäpäin. Ihmisen pää on niin herkkä kapistus, että siihen tarttuu maailmasta mönjää ja se täyttyy sillä. (Maailma on upea paikka, mutta täällä on myös mönjää.) Moni pää ja sydän on sekaisin, moni sielu on rauhaton ja tyytymätön. Koska maailma lupaa tarjota vaikka mitä! Ja niinpä sielut kaipaavat koko ajan. Tuntematonta, hurmaavaa, tajunnan vievää.

Jatkuva kaipaus, epävarmuus ja rauhattomuus ja niiden aikaansaamat paineet eivät anna meidän nauttia itse elämästä! Mutta rauhan voi onneksi löytää. Ei se helppoa ole, tämän elämän näennäisten mahdottomuuksien keskellä, mutta lähellä se on. Turvallinen, rakkaudentäyteinen ja rikas elämä sekä ihana onni ovatkin ehkä lähempänä kuin ymmärrämmekään.

1.8.2008
Huh huh. Välillä elämässä on pakko huokailla. Ja näköjään mieskin osaa itkeä. Maailma on varmasti hieno paikka, mutta aina se ei tunnu siltä. On tää elämä uskomatonta touhua. Tuntuu välillä joko huonolta vitsiltä tai painajaisunelta. Jos elämässä menee todella hyvin, leijuttaa. Jos elämässä menee hyvin, ookoosti tai lähes-ookoosti, jalat pysyvät maassa. Jos elämässä menee todella huonosti, leijuttaa taas, ja tuntuu että jalat olis puoli metriä ilmassa.
Näin viime yönä unta, että lensin makuupussilla, jalat noin puoli metriä ilmassa. Mistä lie kertoo. Mutta tavallaan sitä unta on hienompi katsella, kuin tätä unta, jota joutuu katselemaan valveilla.
Haetaan nyt yksi positiivinen asia tämän myrskyn keskeltä:  Olen viimein kasvanut ihmisenä. Otan vakavasti asioita. Osaan tuntea syvästi. Tiedän mitä elämässä haluan.
Ja lohdutetaan jos joku säikähtää että mitä se ilkka murehtii:
Välillä sitä kai joutuu riepotuksiin tällä elämän merellä. Valitettavasti. Mutta myrskyillä on tapana tyyntyä. Ja myrskyn jälkeen on voi nauttia hennommasta tuulesta, tyvenestä ja auringonlaskuista uudestaan ja jatkaa matkaa ehjällä aluksella. Olen antanut rikkinäisen purteni minua fiksumman korjaajan käsiin, joten matka kohti onnen satamaa jatkuu! Ei ehkä ihan heti. Mutta parempi niin. Sillä miehistössä on ilmennyt merisairautta ja sen kannattaa antaa huilata ennen seuraavaa purjehdusta.

16.7.2008
Viime aikoina paras ystäväni on ollut Samuli Edelmann. Miestä en ole tavannut, mutta hän laulaa cd-soittimessani usein. "Vain elämää" -tuplakokoelmalevyn kakkoslevy on lohduttanut ja antanut rauhallista tukea automatkoilla ja kesäiltoina. Ihana levy.
Viime aikoina kirjallisuudessa olen keskittynyt vanhoihin kirjoituksiin. Sekä Walt Disneyn lyhyihin Aku Ankka strippeihin 1948-vuodelta, että Sananlaskuihin ja Psalmeihin jostain vuodelta piimä ja hapankorppu! Ei pöllömpiä kirjoja. Joku naurattaa, joku lohduttaa, joku antaa viisaita ohjeita. Viisaita ohjeita, niitä tarvii elämässä meistä jokainen!
Vanhat ovat viisaita. Sekä kirjoitukset, että ihmiset. Onkin hullua, että nuoret tekevät samoja virheitä kuin vanhempansa aikoinaan. Kukaan vanhempi ei ehkä halua puhua menneistä virheistään, he haluavat näyttää silmissämme täydellisiltä?
Ja jos joku vanhempi yrittää antaa viisaita ohjeita nuorelle lapselleen, lapsi ajattelee: "Mitä tuo kalkkeutunut muumio tuossa mumisee, mitään tiiä mistään"
Hyvää kesän jatkoa kaiken ikäisille muumioille!
t.muumiopeikko


5.6.2008
Näen paljon urheilu-unia, vähän aikaa sitten olin sveitsiläinen jääkiekkoilija. Yleensä onnistun vain unessa, harvemmin elämässä sujuu niin mallikkaasti. Tänään oikeassa elämässä futispelissä olin jälleen puolustaja ja päätin kokeilla kutiani -  tuloksena urani ensimmäinen hattutemppu ja 4-0 voitto! En ymmärrä vieläkään miten kaikki tapahtui, mutta kivalta tuntuu!! Opin kaksi asiaa:
1. Harjoittelu todellakin auttaa (kävin kahtena iltana yksin hiomassa painavaa kutia) 2.Sankariviitan taika haihtuu viimeistään illalla, jos kotiin palatessa koti on tyhjä.
---
Jossain vaiheessa kurkotin tähtiin ja pääsinkin, mutta löytyykö onni kaukaa vai läheltä? Onko onni siinä, että pitää huolta asioista joita jo omistaa vai siinä, että etsii ehtimistään uusia onnen lähteitä? Oppinut olen parin viime vuoden aikana senkin, että rakkaus on sittenkin isoin asia elämässä
- kun sinulla on se, kaikki muu sujuu ja mitä sitten vaikka ei sujuis?
- kun sinulla ei ole rakkautta - mitä sitten vaikka kaikki muu sujuis?


30.5.2008
Kesä tuli tänne-maahankin viimein! Viimeiset sisälentopallopelit ohi ja ulkoliikuntakausi odottaa - vesikelit elikkäsiis uimakelit kun vielä tulis!
Real Mesidzillämme alkanut kausi ja ihmettelen jos mulle ei tuu aivovaurioita kun topparina puskeskelen päälläni korkeita avauspalloja. (siis lisää aivovaurioita).
Juon ihanaa kahvia paraikaa kupista jossa lukee "Rakkaus ei ehkä pyöritä maailmaa, mutta se tekee matkasta mukavan" . On upea kuppi, ja niinhän se tottavie on. Rakkaus tekee kyllä välillä matkasta hankalankin ja siitäkin voi saada aivovaurioita. Jotka rakkaus kyllä sitten parantaakin. Täh?


13.4.2008
Thaimaan ja Ranskanmatkoja tehneenä en ole ehtinyt päiväkirjan kimppuun. Thaimaassa oli jättelämmintä, jättehalpaa ja jättevelttonahkaisia norsuja kun taas Ranskassa jättekallista mutta jättehieno rannikko. Kaadoin äsken kahvit näppäimistöön, joten ei mene putkeen tämäkään sadepäivä. Oikea Kysymys -visailu sujui melekosen mallikkaasti ja kävin rahoilla jo Intiassa ja norsulla ratsastamassa kuten lupasin! Missä me oikein asumme?? 14.huhtikuuta ja lunta tulee enemmän kuin viime talvena yhteensä?

15.2.2008
En ehdi enää toivottamaan teille ystävänpäivää, hitsi. No, teen sen ensi vuonna ajallaan! Se on mun tämänvuotinen ystävänpäivälupaus, kautta aleksis kiven ja kannon. Olen oppinut nyt opiskellessani monia asioita: Naula voi mennä vinoon kun sitä hakkaa puuhun vasaralla. Viiva voi mennä vinoon jos ei käytä viivotinta. Kaikki voi mennä vinoon jos ei yritä ja joskus vaikka yrittäisikin! Tsemppiä kaikille koululaisille ja nautitaanhan hiihtolomasta että jaksetaan taas tajuta että pii är toiseen kertaa än on neliön kehän jäsenten summan erotuksen halkaisijan käänteisjuuri :/


7.1.2008
Janne Ahonen on kaikkien aikojen mäkikotka!! Vatsalihakseni ovat kipeät kun itketti ja nauratti kisaa katsellessa. Kiitos voitosta kuuluu ruotsalaisille - ilman Andre Wikströmin keksimää v-tyyliä Ahonen ei olisi näin hyvä! 
Suuri synkkä varjo laskeutui ilon päivän päälle - ostin kaupasta kevytleviä, ja kotiin tullessani sellainen oli jo jääkaapissa! Miten selviän tästä kriisistä?? Tammikuun aikana minun täytyy ahmia pelkkää voita.. Kun seuraavan kerran näette minut, näytän ehkä erilaiselta. Alla tuoreet kuvat :)

(kuvat isompina Valokuvia-sivulla)
(nuoremmille kerrottakoon, että v-tyylin keksi oikeasti Jan Boklöv)

1.1.2008
Jee! Maailmanloppu siirtyi taas vuodella!! Elämä jatkuu planeetallamme ainakin seuraavaan milleniumin tuhannesosan vaihdoshetkeen asti! Uudenvuodenlupaukseni on: "En sytytä tulitikkua paitsi puusaunassa" En täten voi räjäyttää ilotulitusraketteja, laittaa kynttiläillallista tai sytyttää tupakkaa. Tupakkalakkoni täytti marraskuussa jo 28 vuotta! Tähän lakkoon ja uudenvuodenlupaukseen kehoitan kaikkia liittymään.


(Jos haluat lopettaa tupakoinnin, onneksi olkoon, ja netissä on siihen liittyvä auttavainen sivusto nimeltästumppi.fi!)


27.12.2007
Näin kummallisia unia. Tampereella muuan kameli juoksenteli pihalla ja leopardi tuli ikkunan läpi kämppääni. Kanadassa taas minulle ilmoitettiin, että joudun 25 vuotta kestävälle kurssille ortodoksiseen luostariin! Pois luostarista pääsisin, kun olisin 53 vuotta.. Veljeni Heikki yritti avustaa minua paossa, mutta hän menehtyi salaperäisesti ja muka tapaturmaisesti luostarin lähistöllä..

23.12.2007
Minä pelaamassa jääkiekkoa on kuin kirahvi rullalautailemassa. Kerran vuodessa kun käy lätkimässä, ei voi kehittyä ihan petterinummeliniksi, mutta sinnikäs yritys ja peli-ilo korvaavat ainakin jotakin..


18.12.2007
Rakas päiväkirja. Kaksi vuotta Idols-voitosta on kulunut. Kuten silloinen kisan tuomari Kim Kuusi ennusti: "Ilkka on sellainen monilahjakkuus, että siitäkään ei tiedä mitä se puuhastelee vaikkapa 2 vuoden päästä". No ei todellakaan tiedä! Sitä ei tiedä Joulupukki, ei edes joulukuusi, saatikka kimkuusi.


6.12.2007
Jos Suomi olisi Venäjää eikä itsenäinen:
-Putinilla olisi punainen tukka ja r-vika
-Olisimme päässeet EM-kisoihin Kerchakovin, Eremenkon ja Popovitsin johdolla
-Nokia-känny ei olisi Nokia vaan Lada!
-Suomi olisi maailman suurimpia valtioita
-Naapurimaa olisi Japani
-James Bondin viholliset tulisivat silloin tällöin maastamme
-Venäjän kadulla liftaisi suomalaisnaisia minihameissaan
-Suomessa olisi ihka oikea vuoristo
-Osa meistä olisi joutunut taistelemaan tsetsheniaan
-Koulussa oppilaille jaettaisi ekaluokalla kynä, kumi, sirppi ja vasara
-3.luokalla he valitsisivat joko sotateknologian tai sotatekstiilityön


14.11.2007
Minä tässä terve sinä! Se on vihdoin totta! Ile pääsee taas ruutuun parin vuoden tauon jälkeen - nyt ileä näkee tv-katsojien suureksi harmiksi joka ikinen ja hikinen aamu! Ile kertoo millainen sää sinun paikkakunnallasi, Ahvenanmaalla ja muualla maailmassa on TV2:n Pikku kakkosen aamuissa, jotka hyppäävät television sisään 1. tammikuuta 2008. Saattaa olla, että välillä ennustukset menevät mönkään kuin mönkijä männikköön, mutta siksi tittelini onkin "sääveikkaaja". Eli ne kellä on ikävä, ikävä laantuu ja uusi vuosi sekä jokainen uusi päivä alkaa iloisissa merkeissä! Aamulähetyksessä seikkailee myös Muumit ja monta muuta mukavaa tuttua ja uutta tuttua! Siihen saakka ja asti! 

29.1.2007
Kanadassa käytiin olosuhteiden pakosta, mutta sairastavalle ja toipilaalle se oli ihan turvallinen ja toimiva valtio! Vaikkei aivan meksikon lämpötiloja - palvelu oli ystävällistä, ihmiset myöskin, ja kaupan hyllyt notkuivat satoja makuja! Se on syöpön eli elintarvikekuluttajan paratiisi! Ja nyt loppuu huutomerkit. No vielä
yksi! Sairaus jonka takia jouduin jäämään Halifaxiin oli paha, mutta Luojan kiitos selvisin ja kirjoitan tätä tässä ja nyt elävänä ja hyvinvoivanaaaargh..
No en kuollut. Tästä Jumalan ohella suuri suuri kiitos tyttöystävälleni joka osoitti jälleen suurta rakkauttaan.


14.12.2006
Kolme asiaa: 1) Rajaton veti niin hienon show'n, että olis mennyt jalat alta jos en olis istunut! Upeaa laulua, sovituksia, valaistusta ja koreografiaa. Se on taidetta. 2) Koin toisenkin suuren elämyksen: Tampereen Classic oli häviöllä 10 min ennen loppua 3-7 SSV:lle. Sieltä noustiin ja voittomaali 2 sek ennen päätösvihellystä!! 3) Unessa pääsin futiksen mm-kisojen finaaliin Suomi-Ruotsi. Finaalin alkua jouduttiin siirtämään, kun lämmittelyssä laukomani kuti hajotti yläriman!

28.11.2006
Ihmisellä on monesti asiaa. Asian voi ilmaista hyvin monella tavalla. Sanoilla tai käsimerkeillä, virallisesti tai kaverien kesken, varovaisesti tai meuhkaamalla, kohteliaasti tai päin naamaa.
Olin elämäni ensimmäisessä oopperassa. Fiilis alkoi nousta, kun huomasimme kilometriä ennen oopperaa, kuinka mahtavan suurin kirjaimiin oopperan parkkipaikoille on opastus. Sain kutsuvieraana valita haluanko istua parvella vai permannolla. Valitsin permannon. Ooppera esitettiin venäjäksi, jolloin tekstitystä joutui alhaalla istuessa tirkistelemään taivaalta. Englanniksi ilmaistuna, "Horrible". Fiilis laski. (Toisella jaksoilla siirryimme parvelle ja nautintokäyrä nousi!)
Tykkään mieslaulajista. Ensimmäisen tuntivarttisen aikana miehet lauloivat ehkä 7 minuuttia. Fiilis laski. Söin suolapähkinöitä. Fiilis nousi, kunnes.. Yhtäkkiä rouvalla kaksi penkkiä minusta vasemmalle oli asiaa. Ilmaisu meni sanatarkkaan näin: "TUNGE NE PÄHKINÄT KERRALLA KURKKUUS ETTEI TARVI RAPISTELLA!!"
Kuinka ihanasti ilmaistu! Arvatkaa tottelinko? Jos pussista olisi oikeasti kuulunut rapinaa, en olisi edes syönyt niitä. Ilmeisesti tämän madamen suosikkiherkkua olivat juuri minun pähkinäni, ja hän oli hermoromahtaa kun katseli ja haisteli minun nautintojani.
Keksin hetimiten pari juttua, jotka eivät liity tähän nelosrivillä istuneeseen matamiin -
Juttu 1: Oopperassa nelosrivin paikat on ilmeisesti moukille.
Juttu 2: Uusi ilmaus ikävästä naisesta: Muija isolla ämmällä!


27.11.2006
Synttäreistä suursuurkiitos! Mullakin on ylläni lahjoista tummanvihreä huppari, homer-sukat, pyöreä raitainen koru, valk.rusk. kaulaliina ja söpö pipo vaaleansinisellä tupsulla! Lahjoja oli huippua avata. Innostuin kun näin paketista, että sain auton sisätilanlämmittimen! Avasin paketin: Suklaata, pehmolelu.. Täällähän on muutakin kuin lämmitin!! Kaivaessani paketista lisää tavaroita huomasin, ettei siellä mitään lämmitintä ollutkaan :/
Kohta näytän yhtä komealta kuin Sami Hyypiö, sain hänen naamalla varustettuja ihonhoitotuotteita! Maata näkyvissä oli muka-mukava kokemus :) Kiva esiintyä a) turussa b) hallissa c) yleisölle d) lavalla ja e) kristillisillä festareilla, jossa ei ole mutaa ja känni-kalleja.
Hyvää kevättä 2009 kaikille jo etukäteen! Silloin muodissa ovat jätesäkit, joten ostakaa niitä jo nyt varastoon - silloin niiden hinnat on pilvissä tai ainakin pilvet ovat matalalla!

5.10.2006
Ajaminen on hullua jos sitä tekee liikaa. Tänään selvisin kotiin tamperforsssaan läpi subtrooppisen kaatosateen. Oli kyllä maailmanlopun meininki.  Oikeastaan "maailman alun" meininki sillä en olisi ihmetellyt jos siinä tumman kostean sateen keskeltä dinosaurus olisi jolkotellut hirven sijasta maantielle. Olisinpahan päässyt lehtiin: "Idoli törmäsi dinoon".

14.9.2006
Suhteeni eläimiin on omituisen epävakainen. Toisaalta tykkään, toisaalta en tod. Mutta entisenä postinkantajana vähänniinkuin inhoan kautta pelkään koiria. Ne vaistoavat sen. Yksi pikku piski toissapäivänä raivosi minulle, ei kellekään muulle. Miksi ihmeessä? Oliko hän kateellinen idols-voitostani? Että olen pitkä? Että kävelen kahdella jalalla?
Tänään olin kaupassa ja näin ihastuttavan pingviinin! Meinasin ostaa, mutta muistin että kotona pehmoja on jo eläintarhallinen, ellei kaksi. Tänään kävin myös lemmikkieläinkaupassa. Kalat olivat söpöjä, myös kanit. Apua! Muutunko kohta eläinrakkaaksi?! Auttakaa minua! Hienointa kaikista lemmikkiliikkeen "tuotteista" oli kuitenkin aasialaismallinen kapea viidakkokalliosaari, joka soveltuisi mahtavasti lego-ukko -leikkeihin. Siis jos minulla olisi lapsi. Tietääkseni en ole raskaana, joten en ostanut sitä vielä.


5.9.2006
Syksy on upeaa aikaa! Järvivedet muuttuu virkistävän jääkylmiksi, puutarhakeinulla ei voi istua koska 20 tunnin raikastava sadekuuro kasteli sen, viiden viikon pituiset flunssa-aallot ilahduttavat kurkkuja ja neniä, ope antaa taas aivoja jumppauttavia läksyjä säälimättä, ohi ajava bussi roiskuttaa-loiskuttaa iloisesti lätäköstä vettä housuille ja kaikki luulevat että on haaravälin sulkuportit ovat hauskasti pettäneet! Syksy on upeaa aikaa!!
Ai niin. Ratkiriemukkaassa syyssateessa myöskin tikkataulu turpoaa, eikä pelkästään kympin kohdalta, mikä olisi niinsanotusti jees huonojen heittäjien mielestä ei siis minun. Ja yön joutuu viettämään hersyvästi rappukäytävän edessä, koska patsaaksi kohmettuneet näpit eivät osaa käsitellä avainnippua, eikä pimeässä edes näe mikä avaimista on kotiavain, koska rapunedustan kulkuvalo on rikki ja talonmiehen mukavassa ovessa on ollut "palaan töihin ensi viikolla" -lappu jo kolme kuukautta. Hyvää syksyä!


13.8.2006
Viikon kuumimmat uutiset henkilökohtaisessa elämässäni:
1. Jukka Keskisalo, eli Suomi, eli Me suomalaiset, eli Minä, voitin 3000 metrin esteiden em-kultaa, ja muutaman vuoden päästä voi jo kehuskella voittaneensa olympiakultaa, eikä kukaan muista oliko kyseessä pm-, mm-, vai maailmanliigan kultainen harkko vai pihtiputaan ämmänkantokarnevaalit.
2. Löysin Suomen ja ehkä koko pohjoismaiden hienoimman uimarannan! Olo oli kuin Kristian Kolumbuksella kun hän löysi USAn joskus tyyliin 1900-luvulla.


13.7.2006
Näin viime yönä outoja unia. Siinä oli henkilöinä mm. Jeesus, Julius Caesar, Marco Bjurström, Pelkokertoimen juontaja sekä Antti Tuisku! Bjurströmin kans ajettiin poliiseja karkuun kun muka mentiin sataakahtakymppiä viidenkympin alueella, Tuisku oli laulamisen lisäksi huijaava autokauppias, Jeesus tuli kahden enkelin kanssa yhteen kirkkoon, Caesar vaan hengaili sotilaineen ja pelkokertoimen juontaja ilmesty paikalle, kun meno unessa oli vauhdikkaimmillaan! Kyllä se on sitten mahtavaa hengailla julkkisten kanssa :) Kenenköhän kaa hengailis ensi yönä?

12.7.2006
Väärä joukkue voitti futiksen ämmämmän! Sen ois pitänyt tippua jo australiaa vastaan, mutta sokea tuomari auttoi italian jatkoon.. Kämpässäni on niin kuuma että hikoiluttaa urakalla! Mittarin mukaan 41 astetta. Enkä usko että liioittelee. Vois kokeilla heittää vettä uunin päälle, varmaan sais melkoiset löylyt! Viime yönä hikoilin varmaan 16 litraa suoraan lattian läpi alakerran naapurin kukkaruukkuun, jossa alkaa kasvaa kokonaan uusi kasvilaji, Hicimus Idolius!

5.7.2006
Keksin tänään uuden lajin: Minigolfsprintti! Siinä kaks pelaajaa lähtee lyömään rataa yhtä aikaa ja kumpi on ekana reiässä voittaa. Tai siis kumman pallo.. Lyönnin jälkeen saa lyödä heti uudestaan kunhan pallo on eka pysähtynyt. Omilla jaloillaan ei saa estää toisen lyöntejä. Dramaattinen ja vinhan viihdyttävä laji, toimii varmasti myös krokettivälineillä! Keksin tänään myös, että pyykkikone menee paremmin päälle kun laittaa johdon seinään ja että lakanat kuivuu paremmin jos ne ottaa joskus koneesta pois ja että vaikka aamulla paistaa aurinko niin päivällä sataa pikkulapsen pikkurillin pikkukynnen kokoisia pisaroita ainakin jos ne pyykit on laittanut ulos kuivumaan. Että näillä eväillä kessää etteenpäin!!


25.6.2006
Juhannuksen  huonot puolet: 1) Sanomalehdet ei ilmesty vaikka futiskisat ovat kuumimmillaan ja ruotsi on jo tippunut! 2) Ihmiset menevät kännissä laiturille, uimaan ja soutelemaan, ja huonosti käy monille. 3) Joku sytyttää kokon alueella jossa on metsäpalovaroitus, ja suomi pääsee eroon metsistään. 4) Ryövärit saavat toimia rauhassa kaupungeissa, kun asunnot ja kaupat ovat tyhjillään ja kaikki poliisit ovat raumanmerellä. 5)Ilkka Jääskeläinen ei saa ostaa tai lainata naapurilta itselleen ruokaa, kun asunnot ja kaupat ovat tyhjillään.

16.6.2006
Kädessäni on outoja puremia!! Kolme vasemmassa ja yksi oikeassa kädessä!! Kutsukaa lääkäri! Tämähän on kuin suoraan elokuvasta: Ufon muotoiset (pyöreät) oudokkeet ovat vallanneet käsivarteni! Äiti katsoi lääkärikirjasta että täplät voivat johtua särkylääkkeen syömisestä. Toinen vaihtoehto on että olen muuttumassa kirahviksi. Ensin tulevat täplät, ja huomenaamulla kaulani saattaa olla kolmemetrinen!! Täplädraaman käänteitä seurataan vain ja ainoastaan yksinoikeudella tällä internet-sivulla. Kuoleeko idolimme vakavaan täplätautiin, vai kuolevatko lukijat jännityksestä?! Se selviää myöhemmin...


14.5.2006
Äitienpäivä. Yksin kotona. Jumala rankaisee minua, sillä moneen vuoteen mulla ei oo ollu näin yksinäistä oloa. Olisi pitänyt mennä äitin luokse. Sunnuntai on päivistä pahin joidenkin mielestä, ja tänään olen samaa mieltä! Ensimmäinen virallinen "teko" tänään oli kymmenen minuuttia sitten, kun vein roskat. Jos suihkua ja aamupalaa ja television katselua ei lasketa. Juhuu, mikä päivä! Ikimuistoisin äitienpäivä ikinä. Kämpässä on tunkkanen ilma, mutta ulkona +12 ja sataa paitsi ettei sada mutta näyttää siltä että vois sataa.


2.5.2006 Flunssa alkaa häipymään vihdoin, mutta tilalle on tullut lievä hammassärky! Ei oo elämä helppoo idolillakaan. Kumpikohan on hienompaa, olla yksin siistissä kämpässä vai ystävän kanssa sotkuisessa? Kumpi on hienompaa, ajaa 400 km yksin autolla vai polkupyörällä ystävän kanssa? Kumpi on hienompaa, syödä yksin kokonainen eskimopuikko vai ystävän kanssa puoliksi? Kumpi on hienompaa, voittaa yksin lotossa 5 miljoonaa vai ystävän kanssa 24 euroa mieheen?? Kumpi olisi hienompaa, matkustaa yksin havaijille vai ystävän kanssa lohjalle?

23.3.2006 Epsanjan Madridissa kuvattiin viime viikonloppuna eka musavideoni "Soita" -biisiin. Kelit eivät suosineet, sillä sadepilvet kiusasivat. Kuvausryhmämme osti kojusta 4 sateenvarjoa, joista lopulta ainakin 2 hajosi, yksi unohtui johonkin, ja viimeinen ei mahtunut takaisin suojapussiin. Muttemme kastuneet!  Kuvatessa videota biisi soi mankassa 125%:lla nopeudella, jolloin laulu vaikutti nopealta avaruusmusiikilta ja ääneni naisellisen korkealta.. Välillä jouduin selittämään ihmetteleville madridlaisille, et "tää niinku ei ois näin nopee levyllä niinku ja mä niinku en oikeesti laula tollee et sillee et jea ja tota noi". Ja osaan espanjaksi vain ehkä kaksi sanaa. Hasta ja Pasta. Ja pastakin taitaa olla italiaa.


PÄIVÄKIRJAA VUODELTA 1988(8-9 -vuotiaana)

18.11.1988
Mä hävisin Annimarille pukkitaistelussa 15 minuutin ottelussa 14-10. Pelasin nopalla Ässät-Kalpa 4-5 ja. Kalpa meni sarjakärkeen Lukon ohi. Sitten me mentiin majalle. Mulla on säästössä 209 mk. Mummu työstä sain palkkaa 5 mk ja äitskältä 12,50 mk. Sitten me katottiin Bill Cosby Show. Se oli makee.


16.11.1988
Heräsin 7.45. Koulussa potkin likkoja kivillä ja liikassa me kuntoiltiin ja pelattiin rapujalkkista. Miika soitti ja sovittiin että Miika tulisi kadulle 2:55. Sitten Miika ja mää mentiin roskiksiin ja kannettiin risuja ja Jyri tuli perään tuli Heikki. Me tuotiin risut takaisin. Katottiin jogikarhu ja pikkukakkosta. Rölli oli kiva. Sitten katoin Mummon.

29.2.1988
Meidän luokka voitti Savilahden luokan 3-1. Kotona otin keksiä ja veikkasin ja söin lisää. Sitten menin hiihtää. Sitten söin. Sitten menin suksilla hiihtää ja lasketteleen. Sitten menin pelaa. Jaot oli Minä, Leena, Jyri ja Ville. Toisella puolella oli Heikki, Jussi, Antti ja Tuuli. Me hävittiin 7-9.


20.2.1988
Kymmeneltä menin hiihtokilpailuihin. Olin 7, viimeksi 11:toista. Syöksylaskussa mää tein enkan, aika oli 6:75. Sitten söin rusinoita ja sitten kului paljon aikaa. Kun alkoi ampumahiihto, voittaja oli joku L-saksalainen. Jääkiekossa Suomi-Ruotsi peli päättyi tasan 3-3. Mutta Aamulehdessä luki 3-2 koska viimeinen erä pelattiin vasta yhdeltä yöllä.

17.2.1988
Sain aamupalaksi rusinamuroa. Mää ja äiti vähän niinkun kinasteltiin siitä takkijutusta. Sitten menin hiihtää. Sitten menin lasketteleen. Tulin taas ulos en viitti kertoa sitä mutta leikin nimi oli "ei sinne Piia". Marjo Matikainen voitti 5km hiihdon. Heikki voitti sukkakilpailun 1-0. Yks 10-vuotias Jouni voitti 4-3 mut ja Heikin.

15.2.1988
Pikaluistelussa voitti DDR. Suomi hävisi Sweitsille jääkiekossa. Koulussa olin uskonnon kokeessa 8:sas. Me otettiin kouluun pulkat mukaan. Sain välipalaksi makupalan, leipää ja vähän muuta. Sitten menin hiihtää. Sitten tulin kotiin. Hiihdon voitti Aleksaner Prokurorov. Me saatiin pullaa, leipää, kaakaoo ja mehua. Prllrptiuu.

14.2.1988
8.00 mentiin Ähtärin eläinpuistoon. Saukot ja naalit ja ahmat olivat parhaat. Ostin sieltä Trippiä ja karkkipussin. Kun tultiin kotiin heti riisuin melkein kaikki vaatteet koska oli niin kuuma. Kun olin ollut tunnin kotona niin oli vieläkin kuuma. Naisten hiihdossa Neuvostoliitto oli paras. Mäkihypyn voitti Matti Nykaenen. Calcaryssa kello oli tasan viisi ja täällä 01:00.


13.2.1988
Calgaryssa Suomi johtaa mitallitaulukkoa. Lego-mäkihyppääjillä jatkoon pääsivät Weisflock, Ploc, Taelleberg. Sitten söin aamupalaksi jogurttia ja weetabixia. Vettori kuitenkin voitti. Olin vakoilemassa pihalla. Sitten menin saunaan. Ja me leikittiin sen jälkeen. Minä olin Turbo Jaska. Telkkarista tuli rata-autoilua. Sitten me mentiin tennistä ja käytiin pesulla. Ja leikattiin kynnet. Ja sitten menin nukkumaan. Varttia vaille kahdeksan.

12.2.1988
Tänään oli hiihtoa koulussa olin neljäs. Me tehtiin robotit vaikka mistä pikku palasista. Minä otin iltapalaa hirveesti. Kun äiti oli tullut niin katottiin kymppitonni. Ilpo Hakasalo voitti. Aina kun oon kattonut sitä niin Ilpo on ollut paras, sitten Tyyne, sitten Spede. Sitten äiti oli ostanut takin me kiisteltiin kumpi ottaa sen Heikin kanssa. Minä lopulta sain sen ja kaikki sai kumit ja kynät ja minä sain viivottimen.